Somekulissit oksettaa

Somekulissit. Kuvia aamiaispöydästä, hauskoja päivityksiä, kihlajaiskuvia, kuvia kukista, lovemylife-hashtageja, treenipostauksia. Kaikkea mahdollista, mikä saattaa nostattaa omaa some-statusta pilviin. Mutta sitten on myös niitä Facebookin Naistenhuoneen päivityksiä ja kommentointeja, joista hädin tuskin tunnistaa kommentoijaa omaksi ystäväkseen.

Selailin yksi päivä kommentteja Facebookin Naistenhuoneella ja mietin, että mitä helvettiä; Se ihminen, jonka tiedän ja tunnen useiden vuosien takaa kirjoittaa Facebookissa omalla nimellään Naistenhuoneelle asioita yksityiselämästään, jotka eivät oikeastaan ole millään muotoa todenperäisiä, kun tämän henkilön elämää on tarkastellut lähipiiristä.

Todenperäisyydestä pääsenkin siihen, että aina välillä järkytyn siitä, miten itsestä voidaan tehdä somen välityksellä oman elämänsä lääkäreitä, juristeja ja oikeastaan joka alan asiantuntijoita. Vielä enemmän olen järkyttynyt siitä, miten somessa saadaan aikaan usein väärän tiedon leviämistä ja ihmiset uskovat enemmän tunteikkaita postauksia siitä, kuinka joku on parantunut esimerkiski MS-taudista (https://www.aamulehti.fi/uutiset/olli-posti-loi-maineen-ravintoguruna-joka-paransi-itsensa-ms-taudista-sitten-elama-romahti-ja-oireet-palasivat-200459162) tai syövästä syömällä puhdasta ruokaa. Valitettavasti nämä tunteikkaat kokemukset ja uskomukset usein jäävät henkiin, vaikka puhdasta ruokaa syönyt syöpäpotilas olisikin kaikessa hiljaisuudessa kuollut kieltäydyttyään syöpähoidoista.

On pakko myöntää, että olen itsekin sortunut kuvailemaan someen jotain sellaista, mikä ei ollut ihan todenperäistä. Instagramin mystoryyn kuvia siitä hauskalta näyttävästä baari-illasta, joka oli oikeastaan täysi fiasko jo alkujaankin. Tai kuva jostakin vihersmoothiesta joka maistui paskalta ja jonka jälkeen kävin hakemassa puoli kiloa irtokarkkeja.

Nykyään olen hirvittävän tarkka siitä, ketä seuraan, miksi seuraan ja kuka minua seuraa sosiaalisessa mediassa. Tai kuka on Facebook-kaverini. Olen myös tarkka siitä, mitä julkaisen ja miksi. Jos oloni on tyhjä ja haluan saada vain huomiota postauksillani, en postaa mitään. Tyhjä olo on täytettävä ehdottomasti jollakin muulla.

Lisäksi minua on kiinnostanut se, miten oma somekäyttäytymiseni on muuttunut viimeisen vuoden saatossa. Aikaisemmin somefeedini täyttyi kunnianhimoisista megasuorittajista, jotka postailivat hyvästä elämästään päivä toisensa jälkeen someen. Nykyään ne tyypit ovat kadonneet kokonaan feedistäni joko Unfollow-napin tai heidän burniksensa kautta. En seuraa sellaisia ihmisiä somessa, jotka aiheuttavat itselleni riittämättömyydentunnetta tai epäinhimillisyyttä. Kaipaan someen lisää arkirealismia ja myös niitä huonoja päiviä. Se tasoittaisi ainakin minun todellisuuskuvaa muiden elämästä.

Pahimpina aikoina en ole postannut mitään someen tai selannut somea ollenkaan. Itseni vuoksi.

Kommentit (2)
  1. Pinja Mitrovitch
    8.5.2019, 23:31

    Moikka!
    Tää postaus tuli mulle vastaan facebookin fiidissä ja pysähdyin lukemaan. Olen samaa mieltä hyvin monesta kohdasta ja juurikin näistä samaisista syistä mm. lopettanut satojen tilien seurauksen. Itse silti syyllistyn vielä tänäkin päivänä kirjoittamaan blogia, vaikkei suoranaisesti sanottavaa olisikaan. Mitä pidempiä taukoja pidän aktiivisesta kirjoittamisesta, sitä vaikeammaksi tekstin tuottaminen syntyy. Kirjoitan siis selkeästi ”rutiininomaisesti”, eivätkä kaikki teksti todellakaan ole sitä priimaa. Enää en tavoittele sitä, se on toki muuttunut. Nykyään olen armollisempi ja oma someminäni on tosiaan täysin sama, kuin minä noin muutenkin.

    Kiitos tästä! <3: Pinja // http://www.pinaycoco.fi

  2. Hyvä-paha some! Niin totta koko kirjoitus. Joskus parhaita somepostauksia ovat ne vähiten visuaaliset, vähän rosoiset. Niissä on sitä oikeaa elämänmakuisuutta, jota monessa lifestyleblogissakin niin usein peräänkuulutetaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *