Who, me? I’m fine!
Olin viime viikolla hiukan tavallista hiljaisempi täällä blogin puolella, ja sama trendi tuntuu jatkuvan ainakin toistaiseksi. Olin viime viikolla lyhyellä työreissulla Englannissa, ja parin päivän koulutus kaksine matkustuspäivineen vei mehut ihan kohtalaisesti tällaisesta kotimöllykästä. Viikonloppuna stressi sitten purkaantui pienellä migreenikohtauksella, joten aktiivisuus on vain puhetta tällä hetkellä. Ajattelin kuitenkin kirjoitella hiukan kuulumisia, sillä tylsää ei suinkaan ole ollut!
Aloitin matkani Turun lentokentältä, ja pääsin näkemään niin sanotusti in action lentokenttäkeinutuolit, joita on useammallakin suomalaisella lentokentällä. Ruotsalaisten liikemiehien hylättyä kiikkustuolit totesin tuolien autenttisuuden meinattuani kellahtaa perinteisesti liian pitkälle taaksepäin. Mielestäni keinutuolit lentokentillä on aivan mahtava ja perinteisen suomalainen idea; lisää tällaista!
Ollessani vaihdossa Yhdysvalloissa minulle jäi tavaksi ottaa matkalla kuvia varsinkin ruoistani, sillä niitä on aina mukava näyttää ihmisille, ja tällaisten muistojen kautta on itsekin helpompi päästä kiinni hetkeen kotonakin muistellessa. Postauksen ensimmäinen kuva on Helsinki-Vantaan lentokentän Starbucksista, missä kokeilin vadelma-mustaherukka-jääjuomaa, joka oli kyllä ihan maukas ja raikas. Maku oli varsinkin loppua kohden hiukan esanssinen, mutta oli näin matkan kunniaksi ihan pakko kokeilla! Olisin mielelläni ottanut sen suolaisen kaakaon, mitä kokeilin Lontoossa, mutta Suomen valikoima on hiukan erilainen. Yllä oleva kuva on yhdestä matkani parhaista hetkistä: Pret-A-Mangerin kana-avokado-kolmioleipä Heathrow’n kentällä! Syntisen aikainen herätys paluuaamuna parani huomattavasti päästyäni kentälle ja tämän herkun pariin. Saatoin hehkuttaa näitä leipiä myös Lontoon reissun postauksessa, mutta ne ansaitsevat kaiken hehkutuksen. Kaiken.
Hotellini oli hiukan keskellä ei-mitään moottoriteiden ja golfkenttien saartamana, joten myös illat kuluivat hotellilla. Ilmainen wi-fi oli huoneissa hiukan heikko, joten hengailin muutamankin illan hotellin lounge barissa ja aulassa välillä syöden, välillä juoden teetä mutta aina iPadilla. Ensin tein iPadillä niitä näitä, kuten luin kaikki Lilyn uusimmat jutut, kunnes vahingossa tajusin Netflixissä olevan saatavilla brittiläinen valikoima! Voi sitä riemun päivää! Tietysti minulla meni pasmat sen verran sekaisin, että kulutin enemmän aikaa valikoiman selaamiseen kuin varsinaiseen ohjelmien katsomiseen, but who cares! Yhtenä iltana katsoin Bachelorette -elokuvan, joka kaikesta häiriintyneisyydestään huolimatta oli hauska ja osuva. Suosittelen! Heikkohermoiset eivät välttämättä kestä Kirsten Dunstin, Lizzy Caplanin ja Isla Fisherin hurjaa menoa, mutta minä tykkäsin! Toisena iltana join sivistyneesti teetä, ja katsoin kolme ensimmäistä jaksoa Castlea. Missasin sarjan alun silloin joskus, eivätkä sen DVDt ole ikinä olleet muiden sarjojen tavoin alennuksissa, joten sarjan seuraaminen on jäänyt ajatuksen tasolle. Jo ensimmäistä jaksoa katsoessani tajusin ärsytyksekseni, että kyllä tämä sarja pitää koluta läpi; on se niin Bonesmainen. Ja siinä on Nathan Fillion.
Nyt yritän toipua jo toista iltaa ikävästä ja salakavalasta migreenistä, mutta silti kovasti yritän katsoa edes jotain kiinnostavaa! Tällä hetkellä ruudussa pyörii Pretty Little Liars. Mitä teille kuuluu näin viikon alussa? 🙂
_DVD-6996631_malli.jpg)
