Vaateteollisuuden haitoista ei ole koskaan puhuttu julkisesti niin paljon kuin viime aikoina. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa, toivon, sillä tietoisuuden levitystyötä on niin paljon, että kestää pitkään ennen kuin työ vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. Yhtenä pienenä, mutta tärkeänä askeleena alkoi eilen Yle2:lla dokumenttisarja Verta, hikeä ja t-paitoja, jota kannattaa todella katsoa. Sarjassa neljä muotiin liittyvää nuorta vaikuttajaa viedään Myanmariin tutustumaan omin silmin (ja käsin) tekstiiliteollisuuden rankkaan todellisuuteen. Tiedossa on siis ainakin hikeä ja kyyneleitä (verestä en tiedä) sekä varmaan kestämättömiä ympäristöongelmia ja ihmisoikeuskysymyksiä.

1. jakson perusteella sanoisin, ettei ohjelmassa ainakaan osallistujia säästellä. Influensserit viedään paikallisessa kylässä melko matalaan asuinmajaansa, vetäen mutaisella kujalla liian suuria matkalaukkujaan, ja huonosti nukutun yön jälkeen hyväosaiset heivataan helteiselle pellolle puuvillaa poimimaan. Hyvä alku! Moni varmasti katsookin sarjaa nauttien salaa vaikka siitä, miten ”tuhansia euroja” vaatteisiin käyttävä muotibloggari Sandra Hagelstam hikoilee puuvillapellolla miettien ehkä ”satoja” t-paitojaan, joista vain yhden tekemiseen riittäisi hänen päivän aikana poimimansa kassillinen puuvillan kukkia. Osallistujien morkkaaminen on minusta kuitenkin kyynistä p**kaa. Nostan jo tässä vaiheessa hattua sekä Hagelstamille että tubettajakaksikko Joona Puhakalle ja Mansikalle sekä muotisuunnittelijaopiskelija Veikolle. En todennäköisesti pystyisi moiseen reissuun itse!

Osallistujanelikko on mielestäni myös hyvä läpileikkaus meihin kuluttajiin yleensä; tunnen jokaisen näistä kuluttajatyypeistä itsekin. Sandra on varakkaana keräilijänä ääripäätä, mutta ostaa enimmäkseen laatua, Joona on nuori halpamuodin kuluttaja, Mansikka tavallista tiedostavampi, varovainen kuluttaja ja Veikko ammattinsakin puolesta kekseliäs ja säästäväinen. Veikkaan suurimman osan suomalaisista kuuluvan Joonan kategoriaan, joskaan me keski-ikäiset emme pääsääntöisesti juokse enää kuukausittain vaihtuvien trendien perässä. Suuri osa ihmisistä taitaa myös kuulua samaan tiedostamisen kategoriaan kuin Joona, joka kysyi 1. jaksossa mm. ”siis mistä farkut on tehty, onks nekin puuvillaa?”.

Tässä piileekin tekstiiliteollisuuden kuluttajien aiheuttama ongelma: emme tiedä mitä jatkuvasti ostamme. On kuin söisimme jatkuvasti elintarvikkeita tietämättä, mitä niissä on. Monet ihmiset eivät tiedä tekstiiimateriaaleista ja niiden alkuperästä, raaka-aineista, tuotantomenetelmistä, työoloista tai logistiikasta juuri mitään. Sen vuoksi on minusta tärkeää ja kunnioitettavaa, että tämä sarja on tehty ja nämä ihmiset ovat olleet niin rohkeita, että tunnustavat tietämättömyytensä ja turhamaisuutensa koko kansan edessä. He toimivat peilinä meille kaikille, jotka olemme todennäköisesti kaikki syyllistyneet samaan.

Vain ongelman tiedostaminen ja myöntäminen voi johtaa muutokseen.

Kaikki Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jaksot ovat jo katsottavissa Yle Areenassa:

https://areena.yle.fi/1-50183627

Stay sustained <3

Emmi

Hei teille, long time no write! Joskus kun elämä on oikein täyteläistä (lue=uuvuttavaa), ei kirjoittamiselle jää riittävästi tilaa kovalevyllä, mutta nyt ajattelin kertoa taas Vastuullisemman vaatekaapin kuulumisia. Tai no, oikein vastuulliselle vaatekaapillehan ei kuulu juuri mitään, sillä siellä ei paljon tavara vaihdu, hehheh. Vaihtuuhan se oikeasti jonkin verran, mutta shoppailuni on vähentynyt todella paljon viimeisen vuodenkin aikana.

Itse asiassa vaihdoin tässä hiljattain yhden vaatteen käytettyyn. Kävi mitä omituisin juttu: olin laittanut kevytuntsikkani parvekkeelle tuulettumaan. Mennessäni päivän-parin päästä hakemaan sen pois, takki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Viimeaikaiset talvimyrskyt ovat kai vieneet mukanaan kevyen takin kevyine henkareineen. Ehkäpä joku on saanut siitä hyvän takin. Siispä ei muuta kuin 2nd hand -ostoksille, ja löysin heti samanlaisen, vain erimerkkisen, laadukkaan kevytuntsikan (untuvaa 90%) vain 30 eurolla. Tori.fi, jossa ei ennen ollut juuri vaatetarjontaa, on nykyään mainio kauppapaikka, ja sieltä tämäkin löytyi.

Sitten tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen! Läppärilaukku on ehkä monelle se tyyliseikoista vähäpätöisin, vaikka kun asiaa ajattelee niin lähes yhtä paljon läppärilaukkua käyttää kuin käsilaukkuaan. Siihen nähden näiden laukkujen valikoimat ovat yleisesti ottaen surkeat. Itse en välitä repuista joten läppäri on aina ollut käsi- tai olkalaukussa. Käsilaukkuakin olen vaihtanut melko harvoin, mutta läppärilaukkuna mulla on ollut sama Longchampin klassikko vuodesta 2005. Sen ainoa vika on, että se on kovin paksu, nk. salkku. En oikein edes tiedä miksi; vaikka ennen läppärit olivat hieman isompia ja paksumpia kuin nyt, vähempikin läpimitta riittäisi. Tosin reissussa tähän laukkuun on aika usein sujautettu koneen lisäksi muutakin tavaraa kuten vaihtokengät korkkareilta pelastamaan.

Viime vuonna aloin lähes 15 vuoden Longchamp-yhteiselon jälkeen harkita hieman litteämpää ja pienempää läppärilaukkua. Koska teen nykyään hankinnoista harrastuksen, jotta ne menisivät mahdollisimman nappiin, aloin pohtia millainen laukku ajaisi käytännön tarkoituksen JA olisi ekologinen. Halusin laukun, jossa on kahvat ja olkahihna, en siis pelkkää sleeveä, vaikka jostain syystä näissä löytyy rajattomasti valikoimaa.

En muista miten, mutta sain päähäni, että haluan Globe Hopen laukun, joka on tehty vanhoista turvavöistä ja jossa sattui vieläpä täyttymään nuo muutkin kriteerit. Ja kuinkas ollakaan – arvaatko jo? Löysin nimenomaan sellaisen laukun Huuto.netistä uudenveroisena, kolmanneksella ovh:sta. Mikä säkä!

Laukku on ollut käytössä ihan loistava, ja saa usein varsinkin ulkomailla positiivista huomiota. Tätä mallia ei enää myydä, mutta tällä hetkellä Globe Hopen verkkokaupasta löytyvä, samantyyppinen mallisto on nimeltään Halla,ja laukut ovat mustana ja punaisena vielä upeampia kuin minun. Tuotekehityksenä näyttäisi olevan Artekin design-klassikkotuolien satulapunosta muistuttava pinta ja olkahihnan irroitettavuus (vaikka kiinteä olkahihna ei kyllä ole mua haitannut). Varsinaisia katseenkääntäjiä!

Seuraavassa postauksessa kerron samantyyppisestä, myöskin kotimaisesta, laukkuinnovaatiosta nimeltä Cuitu.

Siinäpä tämänkertaiset! Tähän alle saa kertoa omista vastuullisista laukkulöydöistään 🙂

P.S. Säilytän kyllä Longchampin laukunkin; sillä on tunnervoa + se on upeassa kunnossa ja ajatonta designia. Joskus sekä vaatteen että laukun suurin arvo on sen kantamissa muistoissa.

Stay sustained <3

Emmi

Lisää näistä:

Globe Hopen Halla-mallisto