Lasten vaatekaapit ja lelulaatikot voivat olla uskomattomia ryönäröykkiöitä, ellei niitä perkaa säännöllisesti. Tämä työläs ja omanlaisensa inspiraation vaativa homma on osa sitä valtavaa metatyömaata, joka useinmiten lankeaa naisten niskoille. Röykkiöiden kanssa on monta tenkkapoota: mitkä vaatteet tai tavarat säilytetään muistoiksi tai muuten vaan, minne hyvä tavara myydään tai annetaan ja mihin lajittelen kaikkein surkeimmat tapaukset. 

Keskimmäinen osuus on helppo, jos vain päättää lahjoittaa kaiken, oli miten hyvää tai rahanarvoista hyvänsä. Itse ainakin teen näin monta kertaa vuodessa, sillä lasten vaatteissa ja tavaroissa muutenkin on harvemmin jotain niin ainutlaatuista tai kallista, ettei sitä raaskisi antaa pois. No minne sitten antaa HYVÄkuntoiset kamppeet? (Otsikon sanontahan ei tarkoita sitä, että oikeista roskista saa hyvällä tahdollakaan aarteita)..

Keräyspaikkojahan on vaikka miten paljon UFFin laatikoista Pelastusarmeijan ja SPR:n kirpputoreihin ja Hope ry:hyn (joka ei jatkuvasti ota lahjoituksia vastaan koska ne käsitellään vapaaehtoisvoimin;kysy aina ensin). Mun mielestäni mukavinta on lahjoittaa paikallisesti siten, että tiedän suunnilleen mistä lahjoitukset löytävät uuden kodin. Jokainen perheenäiti tai -isä tarvitseekin tuttavia, jolla on yhteyksiä vähäosaisiin lapsiperheisiin! 

Mulla on yksi sosiaalitoimessa työskentelevä tuttu, joka on toimittamassa avuntarvitsijoille lahjoituksia lähiaikoina. Olen juuri viettänyt harmaata aamua keräillen parhaat aarteet nyssyköihin. Olen tässä oikein hykerrellyt, kuka mahtaa saada paljettipuseron, jossa on yksisarvinen tai uudenveroisen Superdryn pinkin laukun – molemmat liian lapsellisia esiteinilleni, kuulemma. Toivottavasti joku pieni tyttö on innoissaan vaatteista ja tavaroista, joista lapseni eivät ole enää tai koskaan olleetkaan kovin kiitollisia.

Usein laitan etuoikeutetut minimiit lajittelemaan itse ja tuomaan kortensa tavarakekoon, näin myös tänään. Sinne oli vähällä ilmestyä tällä(kin) kertaa huonokuntoista tai muuten aivan turhanpäiväistä vermettä ja tavaraa, jolloin oli muistutettava lapsia siitä, ettei kukaan halua saada huonoa tavaraa edes ilmaiseksi. 

Ikävä kyllä sellaista kuulee paljon, että esim. Hopelle viedään lahjoituspusseja, joissa on joko surkeaa lumppua tai muuten vaan lapsiperheille aivan epärelevanttia tavaraa. En halua edes kuvitella mitä UFFin laatikoihin heitetään; urpoiluhan on kaikissa asioissa sitä helpompaa, mitä kasvottomammin sen voi tehdä. Hyväntekeväisyysjärjestöt ja niiden vapaaehtoiset eivät ole jätteiden lajittelijoita! Lahjoituspussit kannattaa myös lajitella ja merkata järkevästi; samankokoiset ja -tyyppiset (tytön/pojan/unisex), puhtaat ja ehjät vaatteet omiinsa jne. Jos kaikki tekisivät näin, ei esim. Hopen lahjoitusten käsittely olisi niin työlästä ja sitä ehdittäisi tehdä enemmän.

Ai niin, unohdin melkein mainita yhden hyvän lahjoituskohteen, jonne kelpaisi lastenvaatteiden ja -tavaran lisäksi myös hyväkuntoiset naistenvaatteet: ensi- ja turvakoti, joita onneksi aika monessa suuremmassa kaupungissa on. Tässäkin on kiva ajatella taas lahjan saajaa: miten mahtava juttu olisi, jos jonkun tosi vaikeassa tilanteessa olevan naisen päivään toisi edes pienen valonpilkahduksen juuri sun lahjoittama, ihana ja hyväkuntoinen vaate. 

Sitten vaan nyssäköitä keräämään, joulu on ovella!

Stay sustained <3

Emmi

Ja taas tulee tarinaa käytettyjen vaatteiden ostamisesta, koska en juuri muunlaisia ostoksia tee. Ostin vuosi sitten käytettynä unelmieni untuvatakin, italialaisen Parajumpersin huippulaadukkaan takin, johon mulla ei olisi edes uutena varaa. Pilkkahintaan hankittu takki oli muuten täydellinen, mutta italialaisten M-koko on lähinnä suomalaisten S, joten jos takin alle laittoi viime talven kovilla pakkasilla vielä villatakin, vetoketju kinnasi istuessa. Tällaistahan käytettyjen vaatteiden kauppa on; vaikka mitkä mitat olisi tiedossa, vaatteen ostaa kuitenkin aika sokkona verrattuna kaupassa sovittamiseen.

Siispä kai hieman liian pienen koon ja vetoketjun rasittumisen vuoksi vetskari olikin rikki kun otin takin kesäsäilytyksestä. Sikäli mystinen juttu, etten muista sen olleen rikki laittaessani sen pois viime talven jälkeen. Ja mikäs neuvoksi? Vetoketju on kai korjattava ja sitten takki myytävä, kun se kerran ei ollut alunperinkään ihan oikean kokoinen. Voi itku mikä riesa! Plus että tiedän vetoketjun vaihdattamisen maksavan 40-50 euroa ainakin meilläpäin, sillä olen tämän kerran tehnyt myöskin käytettynä ostamalleni ja sittemmin myymälleni Makian parkalle. Tässäkään ostoksessa en varsinaisesti voitolle jäänyt, mutta ei tätä rikastuakseen tehdäkään vaan vastuullisemman vaatekaapin tähden…

Noh, mitäpä sitten muutakaan kuin myymään –  ja ostamaan, koska villakangastakki ei enää riitä näillä pakkasilla. Löysin Torista hyvännäköisen Joutsenen Ritva Falla -malliston Christa-untuvatakin edulliseen hintaan ja ostin. Kun ostaa sian säkissä niin paketin odotus on tottakai aina jännää! Tänään takki saapui ja.. rumpujen pärinää – oli vielä ihanampi kuin kuvittelin ja aivan oikean kokoinenkin! 100% untuvatäyte takaa lämmön, ja takin musta, hieman kiiltävä pinta ja malli ovat niin tyylikkäät, että laittaisin sen mielihyvin vaikka miten hienoon tilaisuuteen mennessäni. 5/5! Sitten tietysti myyjälle vielä kiitosviesti ja hyvän jatkon toivotukset; aijettä tällaisesta tulee hyvä mieli!

Kuten olen tainnut aiemminkin todeta, aina käytettyjen vaatteiden kaupat eivät mene putkeen, mutta ostajalla on myös vastuu olla hyvin tarkkana erityisesti, jos kyse on jostain merkkitavarasta, jossa on käytettynäkin hintapreemio. Mua ei ole koskaan huijattu, mutta kaikenlaisia yritelmiähän sitä näkee. Kyllä ostajallakin pitää kellojen soida, jos vaikkapa Canada Goosen rotsia myydään yhtään alle 400 euron, ja aitouden todistamiseen on kaikilla keinot käytössä. Kuvat vaan kaikista mahdollisista lapuista, merkeistä ja QR-koodeista – jos ei ala kuulua, näkemiin.

Materiaaleista vielä sen verran, että jokuhan saattaa nyt ajatella, että onpa vastuullista lämmitellä jonkun eläinparan nahasta nyhdetyissä untuvissa. Vastustan turkiksia, mutta käytän nahkaa (tekonahka tai -turkis muuten ei todellakaan ole mikään ympäristöteko!), villaa ja untuvaa.  Jos haluaa pysyä lämpimänä, on aika vaikea välttää eläinperäisiä tuotteita kokonaan. Sekä lampaanvillan että höyhenten ja untuvan suhteen on myös keinoja varmistaa, että eläinperäiset materiaalit tulevat luotettavalta toimittajalta, joka on kohdellut eläimiä hyvin. Esim. mulesing-vapaata villaa on jo laajalti saatavilla; sitä pitää vaan osata etsiä eli nähdä taas hieman vaivaa – vastuulliset brändit kertovat näistä asioista avoimesti. Mulesing on siis kivulias toimenpide, jossa lampaiden takapuoli ajellaan niin karrelle, ettei siihen kasva enää karvaa, joka vetäisi puoleensa peräaukon suulla viihtyviä loisia. Jotkut lampurit ovat löytäneet muita keinoja vihulaisten karkottamiseen, lähinnä kemikaaleja, mutta eläimelle tämä on silti parempi keino.

Tästä puheen ollen, löysin taas ilokseni yhden mulesing-vapaata merinovillaa tarjoavan brändin. Kuka on huomannut, että Pierre Robert tarjoaa muutakin kuin sukkia ja pikkuhousuja? Kannattaa tsekata nettikauppa, nimittäin tämä Orkla-konserniin kuuluva norjalaisyritys on vaatimattomasti mutta erittäin vastuullisesti tehnyt todella paljon hyviä asioita ympäristö- ja eettisen jalanjäljen pienentämiseksi! Kaupassa nyt tosi kivannäköisiä merinovillaneuleita ja -asusteita.. Sivuilta löytyy myös mm. melkoisen harvinainen alihankkijoiden täydellinen listaus kun hieman penkoo!

No niin, kylläpä juttu lähti taas rönsyilemään ja tuotti muutamankin oman postauksensa aiheen eli päätetäänpäs tähän 🙂

Stay (warm and) sustained <3

Emmi