Tänään vastuullisemmasta vaatekaapista kaivellaan vanhoja vaatteita, koska kas, koronakriisi toi meille kaikille (hieman liikaa) kotoiluaikaa! Vaikkei kotoilua tarvitsekaan kuumeisesti suorittaa eli olla alituisesti siivoamassa, raivaamassa varastoja tai vaihtamassa järjestystä, välillä kun inspis iskee, minusta on kiva konmarittaa vähän. Asun isossa omakotitalossa, jossa on niin paljon säilytystilaa, että se tuppaa täyttymään tarpeettomistakin tavaroista vuosien saatossa.

Olen nyt käynyt (omat) vaatekaapit läpi ja pussittanut surutta keräykseen, naapureille ja lumpuksi (kiitos vaateketjut) menevää vaatetta ja sisustustekstiiliä oikein tarmokkaasti. Olen vilkuillut joskus nopeasti läpi Marie Kondon alkuperäisen konmari-kirjan, enkä allekirjoita ihan kaikkea siinä. Tai sitten olen vain niin laiska, etten viitsi jokaisen tamineen kohdalla miettiä, rakastanko sitä. Nyrkkisääntöni vaatteiden pois laittamiseen on, että ellen ole noin vuoteen käyttänyt jotain vaatetta, juhlamekot poislukien, laitan sen kiertoon. Kaikkein kivoin tapa kierrättää on minusta se, jos minulle turhista vaatteista on iloa jollekin ystävälle.

Tässä taannoin kävi tosin niinkin, että olin jättänyt varastoon, kröhöm, noin vuodeksi yhden Ikea-kassillisen keräykseen menevää vaatetta viemättä niitä keräykseen (joskus inspis lopahtaa kesken kaiken). Kun kaivoin mieheni vahvasta kehotuksesta kassin esille, otin sieltä takaisin käyttöön itselleni kolme vaatetta ja tyttärelleni Peakin hupparin, josta tuli hänen lempivaatteitaan. Joskus taas olen järjestelmällisyyteni tunnossa heittänyt ihan keräykseen saakka jotain, jota olenkin jäänyt kaipaamaan. Olen aina ollut kova raivaamaan, varmaankin siksi, että olen asunut suurimman osan elämästäni pienissä asunnoissa ja muuttanut paljon, joten moni arvoton, mutta kaunis muisto on päätynyt matkan varrella roskasäkkiin.

Siivoilun melskeessä kannattaa kuitenkin miettiä tunnearvoa, muokkausmahdollisuuksia tai vaikkapa jollekin toiselle säilyttämistä. Vaikkei kaapissani mitään hienoja vintage-helmiä olekaan, olen nyt alkanut ajatella myös säästäväni rakkaimmat vaatteet tyttärelleni. Halusi hän niitä aikanaan tai ei, minulle tuottaa iloa ajatella, että hän voi ehkä pukeutua kuuden vuoden kuluttua ylioppilasjuhliinsa samaan mekkoon kuin minä, tai mennä vanhojen tansseihin puvussa, joka minulla oli päälläni kun minua kosittiin.

Vaatteina nuo ovat ihan tavallisia polyesterikolttuja. Yo-juhlamekkoni oli vuonna 1995 kaksikerroksinen, sifonkinen, kukkakuosinen René Derhyn spagettiolkainmekko, joka oli äidin mielestä liian kallis ja jonka helma oli mummin mielestä aivan liian lyhyt. Ysärityyliin hihattoman mekon alle puettiin sifonkinen, pitkähihainen paita, joka on harmi kyllä päässyt hukkumaan. On suorastaan ihme, että tämä ja pari muuta vaatekappaletta ovat selvinneet n. 10 muutostani sen jälkeen.

Harmi, että tyttäreni on vasta 12-vuotias,sillä nyt ysärin kukkakuositkin taitavat olla in – ehkei enää kuuden vuoden kuluttua kun hän pääsee ylioppilaaksi tai edes kolmen vuoden kuluttua kun hän pääsee ripille. Toisaalta toivon tietysti, että siinä vaiheessa olemme jo niin pitkällä kiertotalouden ja kestävän kulutuksen kanssa, että mitä enemmän käytettyä ja mitä vanhempaa vaatetta nuorilla on päällä, sitä coolimpaa.

Kiertotaloutta toteutetaan kyllä meillä jo ihan hienosti: lukuisten meikkien ja ihonhoitotuotteiden lisäksi tyttöni on ominut minulta ainakin yhden untsikan ja Adidaksen Chuck Taylorit 😀

Stay sustained (and healthy) <3

Emmi

K-ryhmä teetti hiljattain Marketmuoti 2020 -tutkimuksen, joka kertoo suomalaisten shoppailevan vaatteita ruokakaupoista halvan hinnan ja helppouden takia. Mun mielestä tämä oli aika yllätys, mutta ilmeisesti jopa 80% suomalaista ostaa vaatteita supermarketista ainakin joskus. Vain 6% ei voisi kuvitellakaan hankkivansa vaatteita marketista.

Vastaajista 60% pitää vaatteita sopivan hintaisina ja 54% helposti hankittavina. Itse olen aina halunnut eriyttää nämä asiat; ostan ruoat ja taloustavarat marketista, vaatteet keskustasta (nykyään tosin aniharvoin). Sitä paitsi, kun joskus olen yrittänyt löytää vaikkapa Citymarketista lapsille vaatteita, olen todennut, että valikoimat ovat nuivat ja hinnat korkeammat kuin H&M:lla, Lindexillä ja niin edelleen. Mutta 80% kansasta ostaa kuitenkin ainakin joskus joten ovatko markettivaatteet vastuullisia valintoja?

Markettien vaatevalikoimathan ovat juuri niin ekologisia kuin ketjuohjaus haluaa, ja nopealla tarkastelulla tutkimuksen teettäneen K-ryhmän vastuullisuustekeminen on ainakin yllättävän vaatimatonta. Iltalehden jutussa Marketmuoti-tutkimukseen liittyen K-ryhmän osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg toteaa, että ”Onhan markettimuoti vastuullisesti tuotettua, sillä tiedämme, missä tehtaissa ja missä oloissa sitä tuotetaan. Tehtaat ovat auditoituja, ja olemme aina kertoneet julkisesti tuotannosta”. Sosiaalinen vastuu on tärkeää, mutta on uskomatonta, ettei suurella kauppaketjulla,pörssiyhtiö K-ryhmällä ole tekstiilien suhteen juuri lainkaan ympäristöön liittyviä vastuullisuusvaatimuksia tai -tavoitteita. Onko meillä tässä hieman epäsuhtaa, että halpamuotiketjuja lyödään (kuten oikein onkin), ja unohdetaan tarkastella marketteja?

Tekstiileihin liittyviä sitoumuksia on Keskolla vain kaksi. Better Cotton Initiative -sitoumus on ihan kiva juttu, joskaan ei mikään sankarillinen ympäristöteko, mutta se koskee vain K-ryhmän omia merkkejä kuten Pirkka, Mywear ja Myhome. Eli entäs kaikki muu sitten? Toinen sitoumus on, ettei Kesko salli omamerkkisten farkkujensa hiekkapuhallusta, joka on haitallista tekstiilitehtaiden henkilöstölle. Jälleen: omamerkkisten ja tämä on lähinnä sosiaalista vastuuta. Tuntuu uskomattomalta, että tässä on tosiaankin kaikki! Etteivät tänä päivänä asiakkaat tai vaikkapa osakkeenomistajat vaadi Keskolta yhtään enempää. Kun vielä palataan siihen järisyttävään osuuteen marketista vaatteita ostavia suomalaisia, jää tässä touhussa ympäristöllä musta pekka käteen.

No, aina pitää olla myös hyvää sanottavaa. Marketeista voi nimittäin löytää myös helmiä, joita ei ole verkkokauppoja lukuun ottamatta muualla tarjolla. Alusvaate- ja sukkamerkkinä tunnettu Pierre Robert on hieman laajentanut tarjontaansa, ja sillä on laadukasta merinovillaa asustevalikoimassaan. Orkla-monialaketjuun kuuluvan Pierre Robertin myynti keskittyy ainakin Suomessa marketteihin. Nettikaupassa on enemmän valikoimaa, ja löytyypä pienellä kaivamisella myös harvinaisuus: täydellinen alihankkijoiden lista! Heidän käyttämänsä merinovilla on myös kaikki mulesing-vapaata eli lampaille ei ole näillä tiloilla tehty kivuliasta karvanpoistotoimenpidettä, jolla pidetään loiset pois niiden takapuolista.

Vastuullisuus on ja pitääkin olla ennen kaikkea tekoja, mutta sen pitäisi olla myös sanoja, jotta kuluttaja voi ohjata käyttäytymistään tiedon varassa. Pierre Robert on aika hissukseen vastuullisuutensa suhteen, vaikka aihetta kehuille olisi. Varmaan meille pohjoismaalaisille tyypillistä vaatimattomuutta – esim. jenkit pitävät aika paljon meteliä paljon vähäpätöisemmistä vastuullisuustoimista! K-ryhmä ei väitäkään, että sillä olisi tekstiilien suhteen ympäristötavoitteita. Tai sitten, JOS asia on niin, että vastuullisuuden puitteissa tehdään paljon enemmän kuin mitä vaikkapa nettisivujen vastuullisuusmateriaalissa kerrotaan, täytyy kehottaa panostamaan viestintään. Tämänhetkisillä eväillä täytyy todeta, että teen jatkossakin Citymarketissa vain ruokaostoksia.

Stay sustained <3

Emmi