Ensin itselle ja sitten muille

Ajattelin kirjoittaa itsensä hoitamisesta ensisijaisimpana meidän jokaisen tehtävänä. Sitä ei voi tehdä kukaan muu meidän puolesta, toki voi auttaa, mutta koen sen olevan monella tapaa suuri, vaikuttava, mutta vastuullinen tehtävä minkä voimme tehdä. Oma fyysinen ja henkinen hyvinvointi auttaa meitä tekemään elämässä parempia valintoja, niin itselle, ihmisille meidän ympärillä, eläimille sekä luonnolle. Jos olen voimaton, ei minulla riitä rakkautta ja siten energiaa muille. Koen, että itsensä muistaminen tärkeänä ja itsestä huolehtiminen on helppo unohtaa, aina on jotain muuta akuutimpaa. Kunnes. Mitä tarvitsee tapahtua, jotta taas muistamme itsemme. Me saadaan kyllä muistutuksia, mutta ehkä me ei ihan kaikkea ymmärretä. Kun olemme väsyneitä, meitä pyydetään lepäämään eikä tuhlaamaan energiaa. Kun olemme luontaisesti energisiä, meitä kehotetaan toimimaan eikä makaamaan tuijottaen ruutua. Jokainen meistä on varmaan kokenut energiapuuskia, jolloin saatamme saada päätökseen jonkin keskeneräiseksi jääneen asian, tai aloittaa uutta, ryhdymme siivoamaan, leipomaan, käymme juoksemassa tai muuta vastaavaa, ja silloin sitä tilaisuutta kannattaa käyttää. Kuten varmasti olemme kokeneet myös vetämätöntä oloa, liekkö ponnisteltu sitä vastaan ja sairastuttu sen jälkeen. Meitä on pyydetty lepäämään ja tiedostan kyllä kuinka tässä tuottavuuden ja tehokkuuden ihannoimassa yhteiskunnassa sellainen on vaikeaa. Pysähtyä, sallia itselle hetki, kuulostella, levätä ja latautua. Ihmisellä on luontaisesti syklisyyttä ja tästä on mielenkiintoisesti kerrottu mm. Yhteys luontoomme -kirjassa.

Yhtenä aiheena itsensä hoitamiseen koen myös tunteiden tunnistamisen ja läpikäymisen. En tarkoita toisille raivoamista, toisten syyllistämistä omista tuntemuksistaan vaan sallia itsensä tuntea tunteita oli ne mitä vain. Huomata ne, sallia niiden tulla eikä kieltää niiden olemassaoloa. Että en saisi olla vihanen tai surullinen, vaan hyväksyä, että jokainen tunne on vain erilainen ja tuntemuksia tulee ja menee. Haluan kertoa, että jossain vaiheessa ajattelin, että haluaisin olla nauravan iloinen ja rakkaudentäyteinen, mutta se ei ole totta. Ei ole vain yhtä ja pysyvää mielentilaa ja olemusta. Hyvin lähelle sitä voi päästä, mutta todennäköisesti olotila muistuttaisi lähinnä kaiken hyväksyvää tyytyväisyyttä kaikkeen siihen mikä on. Ja se mikä on, muuttuu taas.

Oma hyvinvointi auttaa meitä valitsemaan meitä ja kaikkia muita aidosti palvelevan vaihtoehdon. Ja silloin automaattisesti olisimme parempia ajattelemaan muita, olemaan avuksi, sillä olemme oman tilanteen kanssa tasapainossa, meillä jää etäisyyttä omiin ”ongelmiin”, hyväksytään erilaisia asioita laajemmin ja syvemmin, annamme anteeksi itselle ja muille, ja teemme asioita oikea-aikaisemmin sekä tekomme olisi lähtöisin rakkaudesta, tekisimme asioita ja päätöksiä sydämellä.

Mietin omaa toimintaa luonnonsuojeluasioissa. En haluaisi nähdä tilannetta kuten moni muu, että luonnon puolesta pitäisi taistella, vaan jos jokainen olisi sinut itsensä kanssa, ei olisi mahdollista, että luontoa raiskattais. Luonto tulee automaattisesti tärkeäksi ja se tukee ihmisen hyvinvointia. Kiinnostavaa luettavaa on Esko Jalkasen Luonnonvoimat yhdistyksen kotisivujen kautta, mutta asioita saa selville myös itse hiljentymällä ja tutkailemalla ympäristöä. Inspiroivana luettavana pidän myös Anastasia-kirjasarjaa, jota luin ennen kuin tapasin rakkaan mieheni, ja hauskaa oli löytää tämä kirjasarja mieheni kirjahyllystä hänen luonaan vieraillessa sillä en ollut kuullut kenenkään muun edes puhuvan näistä kirjoista kuin erään ystäväni joitain vuosia sitten.