Okei okei, tilanteet luisuu uhkaavasti kohti lapseperheen kliseistä arkea. Ihan turhaan oon yrittänyt uskotella muuta. Ei tää homma oikeesti nyt ihan niin pyöri kun vanhoina aikoina.
 

Ennen: kirjat oli kirjahyllyssä aihejärjestyksessä, sen puitteissa kokojärjestyksessä, tietyllä paikalla ja tarkasti mietittynä.
Nyt: kirjat on nostettu lattialta hyllyyn, väärään kohtaan, eri päin, sekalaisiin kasoihin, kunhan on pois lattialta.

Ennen: alotin ruuanlaiton tai leipomisen ottamalla laatikosta pari kulhoo ja pari vispilää.
Nyt: alotan ruuanlaiton tai leipomisen ettimällä yhden kulhon lelukopasta, yhden eteisen lattialta ja löydän laatikosta vääntyneen vispilän.

Ennen: luin sanomalehden, laitoin sen keräyspaperiin ja jonkun ajan kuluttua vein lehtiroskikseen.
Nyt: luen sanomalehden, laitan sen keräyspaperiin, laitan sen keräyspaperiin, laitan sen keräyspaperiin, laitan sen keräyspaperiin ja jonkun ajan kuluttua vien lehtiroskikseen.

Ennen: katoin telkkaria tavallisesta kirkkaasta ruudusta, korkeintaan joskus hieman pölysestä.
Nyt: katon telkkaria ruudusta, jonka alaosasta 1/3 on peitetty taputelluin sormenjäljin ja jota koristaa muutama kalautettu naarmu. Pölyä ei kyllä ehdi kertyä, sen verran ahkerasti sitä huidotaan.

Ennen: ”pelattaisko korttia?”
Nyt: ”voitais pelata korttia, mut mä luulen että näistä molemmista pakoista puuttuu aika monta korttia. Mä voin kattoo jos saan ujutettua niitä tuolta hyllyn alta.”

Ennen: join kaksi mukillista aamukahvia.
Nyt: juon yhden vajaan mukillisen, pyyhin lapsen leualta kahvinorot jotka se on käynyt kupin pohjalta kippaamassa, odotan kolme tuntia, laitan lapsen päiväunille ja lämmitän mikrossa toisen mukillisen.