Vietimme taas pienen viikkoloman New Yorkissa, mieheni suosikki kaupungissa. Tunnen siellä aina kuinka kätevä Bostonin kaltainen pieni kaupunki on perheelle. Mietin, että Boston on kyllä todella siisti ja rauhallinen paikka, ihan erilainen kaupunki kuin New York. Amerikassa on eroja paikalliskulttuureissa osavaltioiden välillä, ja alan jo hahmottaa eri kolkista tulevien tyypillisiä käytösmalleja.

Tämä kappale on negatiivinen. Elän sellaisessa mielikuvassa, että keskellä etelää on itselleni sopivin, maanläheisin kulttuuri. Boston ja New York tunnetaan täällä itärannikon töykeiden ja jäykkien ihmisten kaupunkeina. Omasta mielestäni ihmiset ovat kohteliaita, mutta elämänmeno tuntuu välillä uskomattoman pinnalliselta. Kaupoissa myytävä tavara valmistetaan tahallaan vanhan näköiseksi, koska oikeasti niillä uusilla farkuilla tai valokuvakehyksillä ei ole mitään yhteyttä mihinkään, ei historiaan, ei uskoon, ei kulttuuriin, ei perheeseen. Niin yritetään saada vanhan ja turvallisen tuntuiseksi nuo tavarat, jotka ovat vain uutta krääsää vailla tarinaa, vailla kosketuspohjaa mihinkään. 

Yritämme kasvattaa Sophien mahdollisimman vapaasti, ilman minkäänlaista perinteistä kasvattamista. Välillä minusta tuntuu, että mieheni menee liian pitkälle ja suorastaan hemmottelee Sophieta. Minun ja mieheni veljen shoppaillessa 5th Avenuella, viihtyi Sophie mieheni kanssa puistoissa. Lapsen kieltäminen tulisi halvemmaksi kuin antaa hänen temmeltää vapaasti. Meillä on mennyt Sophien käsittelyssä rikki ties mitä, kalleimpia oli upouusi iPhone jonka Sophien oli pakko saada äitin kädestä. Välillä on pakko kieltää tai tulisi hengenvaarallisia tilanteita, totta kai. 

Sophie on todella kiltti ja suloinen persoona luonnostaan, minkä vuoksi ehkä koenkin vain aiheuttavani enemmän harmia jos yritän sulloa häntä kasvatuksen kautta haluamanlaiseeni muottiin. Jos kasvatus todella tehoaisi ja muuttaisi ihmisen persoonaa, olisivat sisarukset aina mentaliteetiltaan samanlaisia. En usko, että toisen ihmisen persoonaa voi muuttaa ulkoapäin.

Sophie on oppinut, mitä tarkoittaa ”anna äidille”. Sophie on usein käsi ojossa sitten antamassa, mikä tuntuu äitinä tosi hyvälle. Syödessämme Sophie usein laittaa ruokaa myös muiden suihin, ja antaa silloin tällöin pusun, jos tarpeeksi lähelle menee. Ihan normaalia taaperon käytöstä.

Astoriassa on Intialainen ravintola Saffron, joka sijaitsee ravintolan omistavan perheen takapihalla. Tykkään tästä paikasta ja usein tullaan tänne syömään, vaikka mieheni mielestä ruoka ei ole erityisen hyvää, mistä olen eri mieltä. Meillä on hieman erilainen maku, mikä tulee esiin aina samosoja syödessämme. Usein mieheni kovasti tykkäämä samosa on minusta vain Ok, ja päinvastoin. 

Nyt seuraa taas negatiivinen osa blogipostausta, en suosittele lukemaan. Söin ensimmäisen kerran intialaista ruokaa Dubain matkalla, missä herkukseni valikoitui biryani. Myöhemmin asuin pakistanilaisen ravintolan yläkerrassa Englannissa, ja söin usein aivan mahtavan makuista biryania siellä. Myös Lontoossa Brick Lanella on tosi hyviä ravintoloita, mistä saa tilattua rauhassa kerroksittain valmistettua biryania. Sitten on Saksa, Amerikka, missä olen saanut vain pannulla mausteiden kanssa pyöriteltyä jämäriisiä. Mieheni perhe ei tykkää biryanista, ja he nimenomaan valmistavat sen pannulla runsaassa öljyssä. Omasta mielestäni kerroksittain kattilassa valmistetussa vain on se tosi hyvä maku, muuten tehty on vain Ok. Tuntuu, että tämä on nimenomaan muslimien taito. Mieheni veli ilmoitti painokkaasti, että hän ei hinduna muslimien omistamissa ravintoloissa syö. Päädyimme sitten yhtenä iltana hindujen omistamaan intialaisravintolaan, missä tilasin taas biryania. Maku oli vain Ok, tunsin syöväni jämäriisiä, riisi stir fryta enkä mitään biryania. Makean ja rasvaisen annoksen jälkeen tein lupauksen, etten enää ikinä tilaa Amerikassa biryania ja tämä myös ennakkovaroitukseksi muille tänne tuleville.

Mieheni veli on täysin hullaantunut amerikkalaisiin kauppoihin, ja pyörii kokonaisia päiviä ostoskeskuksissa. Tänään hän esitteli minulle ostoksiaan, ja katselin äimistyneenä sängyn päällä nököttävää vaatevuorta. Osviittaa antaa ehkä se, että pelkkiä paitoja oli kaupoilta kertynyt 28 kappaletta. Meillä on alkanut synkata, ja tunnen kuinka meille on kehittymässä omanlaatuinen, kahdenkeskinen sukulaissuhde.

Eilen mieheni tuli töistä, kun olimme lähdössä jäätelöbaariin. Mieheni oli nälkäinen, mutta halusi lähteä mukaamme. Matkalla hänelle selvisi, että tämä oli jo meidän päivän toinen jäätelöbaarireissu. Mieheni mielestä käyttäydyimme taas yhdessä kuin kakarat, mutta meillä on hauskaa täällä kaiket iltapäivät keskenämme. Ylihuomenna lähdemme viikon mittaiselle huvittelumatkalle New Yorkiin, ja mieheni jo tuskailee leikillään sitä edes ajatellessaan.

Tänään tapasin ystävätärtäni puutarharavintolassa, missä puheeksi tuli jälleen hänen baareissa käyvä miehensä. Tilanne on pahentunut, sillä mies on lähdössä yksin viikon mittaiselle Californian matkalle. Aika monessa perheessä olen nähnyt saman kuvion, jossa mies ei hoida omaa velvollisuuttaan kotitöistä. Sappi kiehuu joka kerta, kun kuulen sellaisia tarinoita. Tekee mieli huutaa niille miehille, että moppi kouraan ja leikkimään lapsen kanssa, mars! 

Mieheni ei ole vielä(kään) hankkinut meille kirjastokorttia, joten aloin lukea hänen oppikirjojaan luppoajalla. Nämä noin 600:n dollarin jötikät ovat aika selkeästi kirjoitettuja opuksia ja ihan oikeasti tunnen pysyväni kärryillä opinkappaleista toisiin siirtyessäni. Tänään tunsin sukeltavani toiseen ulottuvuuteen lukiessani triljardeista aivosoluista ja niiden luomasta hermojärjestelmästä. Lukeminen on mielestäni paras harrastus, tänään taas oikein huippasi se upea maailma mihin lukeminen minut johdatti. 

Ensimmäinen mieheni osittain kirjoittama kirja julkaistaan elokuussa, mistä olen ylpeä. Lehtiartikkeleita hän kirjoittaa paljon, mutta viime aikoina hän on haalinut näitä kirjatöitä. Kaikki kirjoittamisesta hänen ansaitsemansa rahat hän ohjaa minun suomalaiselle tililleni, joka helpottaa omaa oloani muuten nollatuloilla. Tätä ei ehkä pitäisi kirjoittaa. Tällä hetkellä tuntuu käsittämättömän pieneltä palkalta se saamani minimipalkka entisissä töissä. Muutama vuosi sitten aloin ajatella näitä nähdessäni yhden intialaisen kaverini kuukausipalkkakuitin, 42 000 euroa ison eurooppalaisen yhtiön alimmilla johtoportailla.

Kustannukset jatkuvasti nousevat vastikkeen kasvaessa aina vuosi vuodelta, ja myös joukkoliikenteen sekä ruoan hinta pomppii jatkuvasti ylöspäin. Amerikassa on jo niin paha tilanne, että monet keskituloiset perheet pyörittelevät päitään erilaisten maksujen, verojen ja hintojen noustessa jatkuvasti. Palkkataso nousee vain parhaissa palkkaluokissa. Keskiluokan elintaso on hurjassa luisussa, eikä matalapalkka-aloilla voi enää juurikaan elättää perhettä. Olen todella kiitollinen siitä, että ainakaan toistaiseksi ei tarvitse elää miehen kanssa, joka työskentelee matalapalkka-alalla. Olisin todella huolestunut tulevaisuuden suhteen, varsinkin kun olisi mukava saada lisää lapsia.

Monopoliyhtiöiden valta takaa sen, että monilla tuotteilla on niistä mahdollisesti maksettava korkein hinta. Jotkut Kokoomusta äänestävät ilmoittavat, että he haluavat tehdä työnteosta kannattavaa. Esimerkiksi omalla kohdallani matalapalkka-alalla työnteosta on tullut tuollaisen politiikan takia kannattamatonta. Samaan aikaan Englannissa ollaan poistamassa leskeneläkettä. Saksassa on vielä niin, että jos puolisot eroavat, on paremmin tienaavalla tulonsiirtovelvollisuus koko loppuelämänsä niin, että vähemmän tienaavan elintaso ei avioerossa romahda. Miehelläni on siis aina elatusvelvollisuus minun suhteeni. Moni haluaa poistaa avioliitoista nuo tulonsiirrot, vaikka nimenomaan toisen on mahdollista tienata enemmän toisen astuessa askelen taaksepäin työelämässään. Perhe-elämä on myös hyvin tärkeää. Epäilen, että avioliiton myötä tulevien laillisten oikeuksien vesittäminen on joillekin se oikea motiivi esimerkiksi homoparien oikeuksia ajaessa. Ihmettelen, kuinka ihmiset antavat tällaisen menon jatkua, missä keskituloisista on tulossa uusköyhiä. Amerikassa tämä näkyy todella voimakkaasti, mikä tuntuu ilmapiirissä ja minkä vuoksi kaikki tuntemamme Eurooppalaiset aikovat palata takaisin kotimantereelle vaikka olisi jo green card hallussa.