Viikko kaavinnasta

On kulunut viikko kaavinnasta. Vasta eilen pääsin normaalisti liikkumaan ilman sietämättömiä kipuja. Ei varsinaisesti yllättänyt, että toimenpiteestä, josta tulisi palautua yhdessä päivässä fyysisesti, meni minulla viikko. Kuume nousi ja olin aivan varma kohtutulehduksesta. Lääkärit eivät kuitenkaan löytäneet mitään hälyttävää ja buranan voimalla joudun nyt kokoamaan ruumiini ja sieluni takaisin kasaan.

Aika tuntuu matelevan. Katselen kalenteria päivästä toiseen miljoona kertaa päivässä ja teen kuumeisia laskelmia mahdollisesta ovulaatiosta ja seuraavista kuukautisista. Ihana kesäinen keli tuntuu siltä, kuin koko maailma näyttäisi keskisormea aamusta iltaan. Eilen sain itseni pakotettua käymään ulkona kipujen hellittyä. Aurinko tuntui hyvältä iholla, mutta tunnen edelleen oloni kotoisammaksi tiukasti kotona sälekaihtimet kiinni. Mielialaani sopisi paremmin syksyinen räntäsade.

Alan toipua pahimmasta sikäli, että näen pieniä positiivisia hetkiä päivissäni ja arjessani jo toisinaan. Olen korvannut surun raastavalla pakkomielteellä, joka saa minut romahtamaan sitten, kun seuraavat kuukautiset alkavat. Olen kehittänyt pakkomielteen tulla raskaaksi heti. Puhelin on taas tiukasti kädessä. Olen selannut jokaisen keskustelupalstan tuhanteen kertaan mitä tulee hakusanoilla ”kuinka pian keskenmenon jälkeen raskaaksi” ja ”kuinka pian kaavinnan jälkeen raskaaksi” sekä totta kai ”keskenmenon jälkeen raskaaksi ilman kuukautisia”. Tiedän jo nyt, että kehoni on tällä hetkellä niin ylikierroksilla ja stressitilassa etten ikipäivänä tule raskaaksi tässä mielentilassa. Eniten pelottaa se hetki, kun kuukautiset alkavat. Luulen, että se on se suurin romahdushetki tämän prosessin aikana. Silloin konkretisoituu kehon verisellä ja kipeällä metaforalla keskisormesta se, että en ole enää raskaana.  Koin jo toissa päivänä paniikkikohtauksen omaisen tunteen, kun erehdyin lukemaan tietoa siitä, että kaavinnan jälkeen usein ensimmäinen kierto on ovuloimaton. En tiedä, onko ovuloimaton parempi kuin tärppäämätön mielenterveyteni kannalta.

Yritän pakottaa itseäni muuttamaan ajatteluani tietoisesti. Kesä on tulossa. Nyt on vuoden paras aika olla olematta raskaana. Mutta kun tuntuu etten halua elämältä tällä hetkellä muuta kuin olla raskaana. Olen sekaisin ja pakkomielteinen ja inhoan tätä uutta itseäni. Joudun systemaattisesti estämään itseäni liittymästä palstoille, joissa on oikeasti lapsettomia. Sellaisia, jotka ovat yrittäneet vuosia onnistumatta, ehkä kokeneet monta keskenmenoa peräkkäin. Pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä nyt on, ja keskittyä siihen. Antaa elämän viedä ja päättää asiat puolestani.

Kommentit (2)
  1. Saman kokenut
    26.4.2019, 10:02

    Hei, voimia sinulle. Itselläni vielä tuoreessa muistissa oma keskenmeno ja kaavinta parin vuoden takaa. Ei se menettämisen tuska ja suru varmasti koskaan katoa. Samana päivänä, kun itse sain keskenmenon, paras ystäväni synnytti terveen tyttövauvan. Se sekoitus kateutta, vihaa ja epäreiluutta oli musertava. Nyt onneksi 8kk vauva itselläkin. Olen niin kiitollinen hänestä. Meillä kesti noin puoli vuotta raskautua uudelleen kaavinnan jälkeen. Toivottavasti teilläkin onnistuu mahdollisimman pian. Hyvää viikonloppua!

    1. Hei, kiitos kommentistasi! Voin vain kuvitella miten pahalta on tuntunut katsoa vierestä ystävän onnea… Sitä haluaisi ajatella noissa tilanteissa, ettei toisen onni ole itseltä pois, mutta kyllä se silti kirpaisee. Minunkin ystävällä on laskettu aika samana päivänä kuin itselläni olisi ollut. Onneksi olkoon vauvasta, tuollaisen koettelemuksen jälkeen ainakin osaa olla hänestä hyvin kiitollinen. <3 Mukavaa viikonloppua ja vauva-arkea!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *