Kah, miten oman arjen hallinta tuntuu välillä tosi vaikealta tälläiselle huithapelille. Esimerkit parilta viime päivältä.

Esimerkki 1: Olen menossa kouluun. Se tuntuu kivalta ja vähän jännittää.

Tulos: Jännitän niin paljon, etten saa nukuttua. Luen rentoutuakseni kirjaa, joka on niin hyvä, etten malta lopettaa sitä kuin aamuyöstä. Kun kello soi, olen niin väsynyt etten edes herää siihen. Herään, kun minun pitäisi jo olla bussissa matkalla kouluun. Jään vittuuntuneena nukkumaan.

Esimerkki 2: Olen kaupungilla ja minun pitää mennä kotiin lähettämään tärkeää sähköpostia ja mahdollisesti lukemaan kokeeseen.

Tulos: ”Hei Stella, mentäiskö shoppaileen mun terapian jälkeen?” We shop till we drop. Tili huutaa hoosiannaa ja arvaa muistanko/jaksanko enää mitään tärkeää myöhemmin?

Esimerkki 3: Pitäisi suunnitella ajankäyttöä niin, että voisin keskittyä hyvin kouluun.

Tulos: Suunnittelen useita reissuja mennäkseni sukulaisille tai kavereille. Ai, ja tonne kirppikselle saisi nyt alennuksella pöydän vuokralle?

Olen puhunut tästä ongelmasta usein terapiassa. Eivät nämä asiat täysin tiedostamatta tapahdu. Jos minulla on joku ongelma, unohtaisin sen olemassaolon mieluiten kokonaan. Minulla ei ole rohkeutta ottaa härkää sarvista silloin kun täytyy. Joskus on, ja silloin olen todella ylpeä itsestäni.

Minulta kuoli isotäti pari viikkoa sitten. Tänään kuulin, että hautajaiset pidetään samana päivänä, kuin minulla ja Stellalla on vuosipäivä. Olin odottanut sitä päivää ja nyt vietän sen jossain muualla kuin haluaisin. Mökötin asiaa vähän aikaa, mutta siitä tuli niin itsekäs olo ettei toista. Kaikkia asioita ei voi muuttaa. Isovanhemmilleni on tärkeää, että olen mukana. Ja me voimme Stellan kanssa juhlia jonain muuna päivänä.

Minulla on vielä paljon työtä itseni kanssa, että olen edes jotenkuten tyytyväinen itseeni.