Myös masentunut saa olla ylpeä

haltiala-5.jpg

haltiala-7.jpg

On aivan liian helppoa löytää itsestään virheitä ja jäädä murehtimaan pienintäkin mokaa. Mutta entä ne hyvät asiat? Mistä voin olla ylpeä? Niitä on vaikea löytää, saati edes hyväksyä silloin kun masennuskausi on pahimmillaan. Mutta aina sen ei tarvitse olla jotain suurta. Hyvä asia voi olla maailman pienin, vaikkapa lakanoiden vaihto, ja uskon että jokainen vakavasti masentunut tietää, miten hyvältä tuntuu kun saa tehtyä jotain. Oli kyse sitten työnhausta, kokeen läpäisemisestä, lenkistä ulkona tai ihan vain suihkussa käymisestä tai kaupassa asioimisesta. Toivoisin, että jokainen osaisi itseään onnitella välillä näistä pienistä onnistumisista. Olkoot ne pieniä muulle maailmalle, ne ovat silti valtavia ponnistuksia. Varsinkin, jos on tottunut lojumaan sängyssä itkuisena tai pelkää lähikauppaan menoa tiettyyn kellon aikaan, yms. 

Tässä siis minun listani. Mistä olen ylpeä oikeastaan joka viikko, ja mihin koitan keskittyä vaikka olo olisi mitä surkein.

* * * 

1. Pidän koirasta hyvää huolta. Jaksan lenkittää joka päivä edes se neljä kertaa, aina yksi lenkki edes tunnin mittaisena säällä kuin säällä. Jaksan pitää huolen siitä, että koirani syö monipuolisesti, saa leikkiä muiden koirien kanssa, pääsee vähintään kolme kertaa viikossa vapaana juoksemaan ja saa paljon huomiota ja rakkautta. Aina se ei meinaan tunnu helpolta. Kun silmät ovat turvonneet itkemisestä ja hävettää ja pelottaa kaikki, on kamalaa lähteä ulos koiran kanssa ja tavallaan kohdata ulkomaailma. Mutta teen sen, ja koitan lenkeillä aina hengittää vähän syvemmin, keskittyä askeliin ja siihen, miten onnellinen tuo pieni karvaotus on siitä, että vietämme aikaa ulkona ja hän saa pysähdellä, haistella ympäriinsä ja leikkiä kanssani.

2. Siivoan. Asumme yksiössä poikaystäväni ja koiran kanssa, joten sotkua syntyy helposti. En anna tiskien kasaantua, pyykkään ja viikkaan vaatteet kaappiin, imuroin ja pidän varsinkin keittiön ja kylpyhuoneen siisteinä. Petaan sängyn aamuisin, tai joskus vasta päivällä tai iltapäivästä, mutta petaan sen kuitenkin. Koiralta löytyy monia leluja joilla aika pitkälti kaikilla leikitään päivittäin, mutta jaksan siivota nekin aina lelukoppaansa takaisin, kun koira on valmis niiden kanssa. Olen ottanut tavaksi, että pesen kerran kuussa jääkaapin ja puhdistan keittiön kaapistot, huolehdin huonekasveistani ja pyyhin kirjahyllyn pölyjä. Mikään näistä askareista ei aina tunnu todellakaan helpolta, välillä sitä väsyy niin täysin ja turhauttaa, kun kumppani ei siivoa jälkiään tai välitä kurajäljistä eteisessä, mutta tiedän miten voimakkaasti ympäristö vaikuttaa olotilaani (sekä hänen, vaikkei sitä myönnäkään) ja tiedän, että varsinkin päivinä kun ei tunnu pystyvän mihinkään, on tärkeää pystyä edes huolehtimaan kodistaan. Arvostamaan sitä ja muistamaan, ettei se ole itsestäänselvyys. Ja siivouksen lopuksi tuntuu aina hyvältä, on inhimillisempi olo, parempi, kun oma turvasatama on kunnossa vaikken välttämättä itse olisi.

3. Keskityn itseeni. Tämä on se vaikein, varsinkin kun itseinho on korkeimmillaan, mutta keskityn silti. Koitan syrjäyttää häpeän tunteet ja pitää hyvinvoinnistani huolta vahvistamalla elämäni peruspilareita, niitä yksinkertaisimpia, homma kerrallaan. Syön mahdollisimman terveellisesti ja koitan esim. aamut pyhittää paremmalle ololle. Keitän rauhassa kahvit meille, teen smoothien tai herkullisen leivän vegejuustolla, kurkulla ja paprikalla. En enää kata aamupuuroani tai mysliannosta niihin rumiin muovikippoihin, vaan lempi astioihini. Pakastimesta löytyy aina marjoja ja kaapeista vegaanisen jugurtit ja paljon banaaneja, jotta puurot ja smoothiet onnistuvat ilman vaivaa. Kylpyhuoneen pidän tip top kunnossa, varsinkin tuotteiden kohdalla: kuukausia siihen meni, mutta käytän nykyään vain eettisesti tuotettuja ja vegaanisia kosmetiikkatuotteita. Pesusienenkin vaihdoin ikivanhasta muovisienestä kunnolliseen harjaan, jolla kuivaharjaan ihoni päivittäin. Jaksan hoitaa ihoani joka on kovin atooppinen ja jossa stressi näkyy heti. Keskityn täysillä suuhygienaan ja siihen, että tuotteet sopivat minulle, enkä käytä enää mitään ylimääräistä. Tuntuu kummasti inspiroivammalta huoltaa itseään eettisillä ja mikromuovittomilla tuotteilla, kun tietää ettei meidän taloudessa pääse enää mitään haitallisia aineita viemäristöön. Asia on minulle tärkeä, joten keskityn siihen huolella.

4. 10,000 askelta. Tämä kyllä menee tuohon itseensä keskittymiseen sekä koiran hoitoon myös! Pyrin siihen, että askeleita kertyy joka päivälle kymmenen tuhatta. Syitä on useita. a) Tiedän jo numeroista koiran saaneen paljon ulkoilua, kun kymppitonni tulee täyteen päivässä. b) Haluan totuttaa kroppani jälleen liikkumiseen, ja mikä olisi helpompaa kuin kävellä päivittäin ja viettää samalla aikaa ulkona? c) Tsimané-heimo sen jo tiesi: liikkumattomuudessa ei ole mitään hyvää. Ja jos ei muuta hyötyä näistä päivittäisistä askeleista olisi, niin olenpahan edes jotenkin liikkeellä. Kaikki liike taitaa olla tällä hetkellä plussaa, enkä usko ulkoilman tekevän mitään pahaa minulle, päinvastoin.

5. Keskustelen, en sulkeudu itseeni. Parisuhteiden tärkein seikka on mielestäni hyvä kommunikaatio ja se, että toisen kanssa ennen kaikkea uskaltaa olla oma itsensä, puhua niistä kipeimmistäkin aiheista. Ja siitä yritän pitää kiinni. Vaikka ainut vaihtoehto tuntuisi olevan veitsen upottaminen ranteeseen, aukaisen silti valtimoiden sijaan suuni. Pidän myös mielessä, ettei toinen ihminen ole koskaan selvännäkijä, hän ei voi tietää miltä minusta tuntuu tai miksi. Hän ei voi myöskään käsittää, miksi niin monet asiat ovat masentuneelle niin uskomattoman vaikeita. Joten kerron. Kerron, miksi itken, pyydän aina anteeksi jos napsahdan ja pidän mielessä, ettei maailma pyöri ympärilläni. Kun oma maailmankaikkeus murenee, koska unohdin maksaa laskun ajoissa, ei se saa romahduttaa myös kumppanini elämää. Tätä treenaan jatkuvasti ja olen aika ylpeä siitä, miten hyvin ollaan pystytty puhumaan ja tukemaan toisiamme. Ei se aina ole helppoa, vaikka suhde olisi kuinka ihana. Se on aivan perseestä, kun toinen osapuoli on masentunut vakavasti. Sama ystävien ja perheen kanssa: arvostan heitä ja pidän huolen, että säikäyttäessäni heidät tai sanoessani vihaisena jotain mitä en tarkoita, pyydän aina anteeksi. Selitän, avaan tilannetta. Kerron, kun kaikki on liikaa ja kerron parhaani mukaan, miksi itkettää ja suututtaa. 

6. Uskon tulevaisuuteen. Ai hitto, tämähän se listan vaikein onkin. Usko siihen, asiat olisivat joskus paremmin, että voisin kyetä johonkin ja tuntea onnellisuutta. Miten pelottavaa ja useimpina päivinä epärealistista! Mutta kun se pieninkin uskon pilkahdus tulee, tartun siihen. Jaksan haaveilla opiskelun aloittamisesta, omalle alalle kokopäiväisesti siirtymisestä ja niistä ihanista nilkkureista, joita kuolaan tasaisin väliajoin Dotsin sivuilla. Uskon siihen, että uskallan mennä lähisalille kuntopyöräilemään ja vuosien tauon jälkeen aloittaa taas lempi urheiluni: nyrkkeilyn. Uskon siihen, että saan terveyteni kuntoon, painoindeksin takaisin sen viivan alle, terveellisyyden rajoihin ja eroon viikottaisista paniikkikohtauksista. Pidän kiinni niistä pienistä hetkistä, jolloin uskon tulevaisuuteen. 

Nyt kiinnostaakin, mikä saa teidät ylpeiksi viikottain? Ajatteletteko usein asioita (tai lainkaan?), joissa olette onnistuneet ja mistä voitte tuntea olonne hyväksi? Kannustatteko itseänne listaamalla hyviä asioita päivittäin, viikottain tai miettimällä kokonaiskuvaa? Pitääkö pienet arkiset teot teidät pinnalla, vai mikä? Kommenttiboksi on taas teidän, mieluusti kuulisin muiden samoissa vesissä pyörivien syitä tuntea ylpeyttä ja hyvää oloa. Masentuneenakin saa tuntea ylpeyttä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *