Vegaaninen nakkikastike & paahdetut sipulit.

Kotimaiselta Kaslinkilta tuli alkuvuodesta muutama uutuus Aito-tuoteperheeseen. Tuli välipalagurttia, luomujuomaa ja pari ruokakerman kaltaista kaurapohjaista tuotetta. Yksi parhaimmista jutuista on se, että Kaslink käyttää tuotteissaan kotimaista kauraa.

En tiedä kuinka moni teistä on perehtynyt Kaslinkiin enemmän mutta itse olen ollut tietoinen yrityksestä jo kauan ennen Aito-tuotteita. Tuotteet tulevat nimittäin Kouvolasta, Korialta. Itsehän olen syntynyt ja kasvanut Anjalankoskella, eli ihan liki.

Elämä Kouvolan seudulla ei ole ollut pelkästään hohdokasta viime vuosina. Työttömyyttä on varsin paljon, muun muassa kahden lopettaneen paperitehtaan vuoksi. Siksi onkin ihan mielettömän upeaa, että kouvolalainen yritys menestyy hyvin ja on pinalla näin paljon. Kun se vielä tapahtuu suurimmaksi osaksi vegaanisten tuotteiden vuoksi, niin en voi olla muuta, kuin iloinen.

Anyways, uutuuksista suosikiksi on nyt eri juttuja maisteltuna ja testailtuna Aito Kauraruoka paahdettu sipuli*. Uskokaa tai älkää, mutta tekemmässäni nakkikastikkeessa ei ole mitään muuta, kuin paketillinen Bonsoya-nakkeja sekä paahdettu sipuli -kauraruokaa. Tein lisäksi uunissa paahdettuja sipuleita, joita teen varmasti toistekin. Sipulit karamellisoituvat uunissa niin, että on miltei vaikea uskoa, ettei mukaan ole ripsuteltu lainkaan sokeria.

Tarvitset:

8-10 salottisipulia

1 dl valkoviinietikkaa

sormisuolaa

(mustapippuria)

DSC_0397.JPG

DSC_0402.JPG

1. Kuori ja halkaise sipulit.

2. Kuumenna pannu ja lisää sipulilohkot leikkuupinta alaspäin kuumalle sekä kuivalle pannulle. Älä siis lorauta pannulle öljyä tai sipaise rasvaa, vaikka mieli tekisi.

3. Kun leikkuupinta on saanut kauniin värin, pienennä hieman lämpöä ja kaada pannulle valkoviinietikka. Anna muhia pannulla noin minuutin ja kaada sitten sipulit paiston kestävään vuokaan liemen kanssa. Ripottele päälle sormisuolaa (tai ihan tavallista ruokasuolaa) sekä halutessasi mustapippuria.

4. Anna sipuleiden hautua 180 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

 

Niin hyvää.

 

 

*saatu Kaslinkilta

Koti Ruoka ja juoma