Vegaaninen chorizopata.

Maukas chorizopata valmistuu helposti. Raaka-aineita ei ole montaa ja ne ovat helposti löydettävissä, tiskiä ei tule kuin uunivuoan, leikkuulaudan ja veitsen verran ja pata valmistuu aikalailla itsekseen. Vaikein osuus on odotus.

Tarvitset: 

4 isohkoa perunaa (käytin itse rosamundaa, joka soveltuu uuniruokiin parhaiten)

2 sipulia

300 g seitan-chorizoa (esimerkiksi Wheatyn Vegerizo tai Astrid & Aporna Höt chörizo)

0,5 dl sitruunan mehua

2 rkl oliiviöljyä

kourallinen minitomaatteja

0,5 tl suolaa

0,5 mustapippuria

muutama oksa tuoretta timjamia

chorizopata.jpg

1. Huuhtele perunat (halutessasi kuori), halkaise ja lohko ne. Itse jätin perunalohkot melko suuriksi. Kuori ja lohko sipulit, pilko chorizot. Huuhtele myös minitomaatit.

2. Levitä edellä mainitut raaka-aineet uunivuokaan. 

3. Kaada joukkoon sitruunan mehu, lorauta tilkka oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Pyörittele raaka-aineita niin, että mausteet ja nesteet leviävät tasaisesti. Lopuksi tiputa muutama timjamin oksa mukaan. Jos haluat, voit halkaista muutaman valkosipulin ja siivuttaa sitruunan pataan.

4. Kypsennä 195 asteessa noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia. 

 

Tuoksu on hurmaava.

 

 

 

Koti Ruoka ja juoma

Vegaaniset sitruuna-rosmariinikeksit.

Tulevaa pääsiäistä ajatellen tein kahvipöytään kokeiluversion sitruuna-rosmariinikekseistä. Sitruuna ja rosmariini on aika pettämätön kombo yhdessä. Ja niin toimiva tiimi.

Näitä keksejä leipoessa keittiön valtasi tutut tuoksut Kreikan mummoni keittiöstä. Joistain tuoksuista tulee todella voimakkaita muistoja mieleen. Itselläni ne muistot vievät poikkeuksetta juuri Kreikkaan. En pane pahitteeksi.

Tarvitset:

1 sitruuna

pari oksaa tuoretta rosmariinia

75 g margariinia

1 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoa

1/2 tl vaniljasokeria

1/3 tl ruokasoodaa

Sitruuna-rosmariinikeksit.JPG

1. Sulata margariini ensin. Lisää jäähtyneen margariinin joukkoon sokeri ja sekoita

2. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori (ei valkoista osaa!). Purista myös mehu. Hienonna rosmariini hienoksi silpuksi.

3. Sekoita keskenään vehnäjauho, ruokasooda ja vaniljasokeri.

4. Nyt voit sekoittaa keskenään kaikki ainekset. Jaa taikina kahdeksaan osaan, pyöritä taikinapaloista palloja, laita pallot leivinpaperin päälle ja paina haarukalla pallot lynyyn.

5. Paista 180 asteessa noin 15 minuuttia.

 

Koti Ruoka ja juoma