Vegaaniset suklaa-kirsikkamuffinsit.

Kirsikoiden satokausi on about n-y-t. Tai ainakin joidenkin lajien. Rakastan kirsikoita kaikissa muodoissa: mehussa, jäätelössä, leivoksissa, kakuissa, jugurteissa (miksei meillä Suomessa ole Alpron kirsikkajugua?! Alpro hohoi!), teessä… Ihan kaikessa. Siksi olenkin hyvilläni, kun kirsikat ovat taas saapuneet kaupoihin ja marjakojuihin.

Viikko sitten teki älyttömästi mieli hyödyntää näitä herkkuja leivonnassa ja kehittelinkin helpon pikamuffinireseptin. Ohjeella teet kuusi ”normaalin” kokoista muffinia.

Kirsikkamuffinit (3).JPG

Tarvitset:

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhetta

0,5 tl steviajauhetta (perussokeria 3/4 dl)

0,5 tl leivinjauhetta

70 g margariinia

3/4 kasvimaitojuomaa

100 g kirsikoita

tummaa suklaata

Kirsikkamuffinit (2).JPG

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Poista kirsikoista kivet ja kuutioi silppua kirsikat pieniksi.

2. Sulata margariini ja lisää se hieman jäähtyneenä kuivien aineiden joukkoon yhdessä kasvimaidon kanssa. Lisää joukkoon myös kirsikkasilppu ja sekoita aineet keskenään.

3. Jaa täyte kuuteen paperiseen muffinivuokaan. Jos sinulla on erikseen muffinipelti, aina parempi! Mutta ilmankin onnistuu oikein hyvin.

4. Paista muffineita 180 asteessa noin 20 minuuttia. Kypsyyden voi tarkistaa esimerkiksi hammastikulla, tökkää tikku muffinin paksuimpaan kohtaan, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat muffinit kypsiä.

5. Sulata muutama pala tummaa suklaata vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Lusikoi sulaa suklaata hieman muffinien päälle, koristele kokonaisilla kirsikoilla ♥

Koti Ruoka ja juoma

Helsingin vegaaniystävälliset kahvilat: WELL

Well, mistä aloittaisin?

Olen käynyt WELL:ssä sen avaamisesta saakka. Useimmiten nappaan mukaan take away -kahvin matkalla töihin, mutta silloin tällöin tulee myös istahdettua alas.

HYY Yhtymän WELL avasi ovensa 2.11.2016 ja siitä lähtien, miltei poikkeuksetta, aina käydessäni on käynyt sellainen ihana kuhina. Vaikka kahvilassa on kiire, ottaa joku baristoista aina ovesta sisään astuessa kontaktin, tervehtien hymyillen. Ja se on ihanaa se! ♥ Palvelu on aina ystävällistä ja kiireetöntä, kiireen keskelläkin. 

Myydyistä tuotteista noin 80-90% on vegaanisia, myös gluteenittomia tuotteita on saatavilla. Kahviisi saat valita joko soija-, manteli-, kaura-, cashew- tai kookosjuomaa eli muut kuin mustana kahvinsa juovat on huomioitu laajasti.

 

”Tavoitteena on valmistaa sellaisia tuotteita, missä ei jää sekasyöjäkään kaipaamaan lihaa”

Hannele Kulanko, konspetipäällikkö

DSC_0283.JPG

Aamusi alkavat takuulla ihanasti, kun nappaat mukaan espresson, tuoremehun ja herkullien vegaanisen croissantin. Seriously, parhaita croisantteja ikinä, tilasin niitä juuri kasan valmistujaisjuhliini. Voit tilata kahvilasta isompia määriä herkkuja esimerkiksi juuri juhliin mutta huomioithan, että pienessä kahvilassa on kuitenkin pienet säilytystilat ja näin ollen WELL toivoo saavansa tilaukset hyvissä ajoin.

DSC_0390.JPG

DSC_0391.JPG

Lounasaikaan voit kasatuttaa itsellesi valtavan salaatin. Lounarisaldevalikoimaan pyritään aina laittamaan viisi vegaanista vaihtoehtoa. Vai nappaisitko mielummin mukaasi herkullisen Helsinki Bagelin? Helsinki bagel on tehty low carb -bageliin, joka on täytetty marinoidulla Nyhtökauralla, lehtikaali-coleslawlla sekä majolla.

DSC_0385.JPG

DSC_0275.JPG

DSC_0281.JPG

Vai istahdatko mieluiten töiden jälkeen cappuccinolle ja raakakakulle? Onnistuu! Greenstreet on kehitellyt yksin omaan WELL:lle sekä HYY Yhtymän toiseen pisteeseen kaksi kokonaan omaa raakakakkua, toisessa maistuu suklaa ja basilika, toisessa tyrni ja sitruuna. Apua.

Myöhemmin kesällä WELL:n valikoimiin tulee myös Kolmen kaverin jäätelöt!

DSC_0279.JPG

 

WELL on mulle aikalailla täydellinen kahvila kaikinpuolin. Sijainti on loistava ja juuri työmatkani varrella. Valikoima on sopivan laaja, valinnanvaraa on mutta valinnanvaikeutta ei ehkäpä kuitenkaan tule (koska croisantit vievät lähestulkoon aina voiton anyway, buhaha). Muistinko muuten jo mainita, että opiskelijat saavat kortilla tai opintotodistuksella 10% alennuksen loppusummasta? Ainiin ja palvelu. Kuten jo totesinkin, se on aina ihan loistavaa.

 

♥♥♥

Kaivokatu 10,

MA-PE 8 – 18

LA 10-17

SU SULJETTU

Koti Ruoka ja juoma