Vegaaninen pinaattipannukakku.

En osaa tehdä lettuja, en makeita enkä suolaisia. Yritin jo aikoja sitten tehdä pinaattilettuja, mutta eihän niistä mitään tullut. Halusin kokeilla reseptiä vielä pannarina ja nyt onnistui! Superhyvää. Reseptillä tulee pellillinen pinaattipannaria.

Tarvitset:

150 grammaa pinaattia (käytin itse pakastepinaattia)

3,5 dl vehnäjauhoja (jos haluat, voit korvata osan vehnäjauhoista esimerkiksi ruisjauholla tai tattarilla)

1,5 dl kikhernejauhoja (kikhernejauhoa myyvät esimerkiksi Ruohonjuuri ja Punnitse ja Säästä. Kikhernejauho korvaa reseptissä kananmunat)

1 tl suolaa

6,5 dl vettä (tai jos haluat pannarista paksumpaa, korvaa osa vedestä esimerkiksi Oatlyn Ikaffella)

30 g margariinia

Pinaattipannukakku (2).jpg

Käännä uunin nupit 225 asteeseen ja sulata pinaatti. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää sitten joukkoon vesi, sekoita kunnolla pohjaa myöten. Kippaa mukaan pinaatti ja sulatettu margariini ja sekoita jälleen. Kaada seos pellille, paista 30-40 minuuttia.

Puolukkasurvos sopii kaveriksi ♥

Koti Ruoka ja juoma

Jaossa kolme avecillista sisäänpääsyä Koe kasvis -kasvisruokatapahtumaan!

Kasvisruokabuumi on edelleen nousussa. Viikon päästä, 20.5 järjestetään jo toinen kasvisruokaan (tiedetään, Vegemessut keskittyivät pelkästään täysin vegaanisiin juttuihin) keskittyvä tapahtuma tänä vuonna. Se on ihan huikeeta!

Koe kasvis -ruokatapahtuma järjestetään Helsingissä, Konepajan Brunossa (Aleksis Kiven Katu 17 A). Tapahtumassa pääset haistelemaan ja maistelemaan uusia (ja jo tuttuja) tuulia, saamaan ideoita tulevan kesän kissanristiäisiin, kuuntelemaan luentoja (aiheena muun muassa lasten ja nuorten kasvisruokailu) tapaamaan muita kasvis- ja vegaaniruoasta kiinnostuneita ja kuulemaan, mitä Musta Barbaarilla, Satu Silvolla ja Manuela Boscolla on sanottavana.

Mukana messuilla ovat myös esimerkiksi Kolme Kaveria (♥), Baba Foods, Porlammin, Yosa, Vego… Kurkkaa kaikki näytteilleasettajat täältä. Messujen ovet avatuvat klo 9 ja siitä eteenpäin iltapäivään asti on luvassa kivaa kasvispöhinää.

Lippuja voi ostaa ennakkoon 7 euron hintaan Tiketistä, ovelta liput maksavat 10 euroa. Jos Vegemessuihin on uskominen, tulee näissäkin riittämään kävijää, joten tule ajoissa paikalle!

Koe kasvis.jpg

OFRD Oy haluaa ilahduttaa lukijoitani arpomalla yhteensä kolme (!!!) settiä kahden henkilön sisäänpääsyä. Jipii! Kerro siis kommentissa, kenet ottaisit mukaasi ja voit voittaa sinulle ja ystävällesi sisäänpääsyn tapahtumaan.

Osallistumisaika päättyy tiistaina 16.5 klo 21. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, seuraa minua Instagramissa (@irinitsambika). Jos tuplaat mahdollisuutesi, ilmoita siitä kommentissasi, jotta osaan huomioida sen. Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään, vain niin saan yhteyden sinuun. Muista myös tarkkailla sähköpostiasi (myös roskapostia) arvonnan päätyttyä.

 

EDIT 16.5.2017: muokattu messujen alkamisajankohta.

 

Arvonta toteutettu yhteistyösttä OFRD Oy:n kanssa.

 

Koti Ruoka ja juoma