Punajuurihummus.

En ole mikään vegeleikkeleiden tai -juustojen suurkuluttaja. Maapähkinävoi sekä ravintohiivahiutaleet ovat meillä sen sijaan aika kovassa huudossa.

Viime aikoina leipäkuvioihin on tullut mukaan uusi tulokas, punajuurihummus. En olisi koskaan ikinä milloinkaan ”entisessä” elämässäni voinut kuvitellakaan vääntäväni viikottain hummusta leivänpäälliseksi. Nyt kuitenkin näin 🙂

Tarvitset:

250 g säilykekikherneitä

200 g punajuurta

1 rkl tahinia

1 tl sitruunamehua

1 valkosipulinkynsi

suolaa

mustapippuria

juustokuminaa

Punajuurihummus (3).JPG

Kuutioi kuorittu punajuuri ja keitä kypsäksi. Huuhtele kikherneet, kaada ne blendaamista kestävään astiaan ja blendaa ne enemmän tai vähemmän pehmeäksi tahnaksi. Kaada joukkoon jäähtyneet punajuurilohkot, blendaa taas. Lisää joukkoon tahini, loraus (noin 1 tl) sitruunamehua, hienonnettu valkosipulin kynsi sekä ripaus suolaa, mustapippuria sekä juustokuminaa (eli jeeraa). Soseuta tasaiseksi.

Punajuurihummus (1).JPG

Hummus sopii paitsi leivänpäälle, myös lisukkeiksi monien ruokien kanssa. Pippalotarjoiluksi se on myös loistava! Kokkaa kavereille esimerkiksi ohjeen punajuurihummusta, falaveleja, taboulehia, tzatsikia sekä lohkottua pitaleipää.

Koti Ruoka ja juoma

Kreikkalaiset sitruunaperunat.

Patataes lemonates, sitruunaperunat. Niin hyvää, että vähäinenkin järki meinaa lähteä.

Tein annoksen, josta riittää yhdelle kahdelle.

Tarvitset:

n. 500 g perunaa

n. 1 d sitruunamehua

kuumaa vettä

oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

2 laakerinlehteä

suolaa

mustapippuria

rosmariinia (”oikea” resepti sanoo, että oreganoa mutta itse pidän rosmariinista enemmän)

j.JPG

Aloita säätämällä uuni 200 asteeseen. Kuori ja ”lohkota” perunat ja laita ne sitten pataan/vuokaan. Lisää pataan myös sitruunamehu, pieni loraus oliiviöljyä, pilkotut valkosipulinkynnet sekä mausteet. Pyörittele perunoita, jotta mausteet ovat tasaisesti kaikkialla. Lisää kuuma vesi niin, että perunat miltei peittyvät. Lopuksi tiputa joukkoon pari laakerinlehteä. Anna olla uunissa noin 1,5 h. ♥

Sitruunaperunat sopivat loistavasti esimerkiksi papu- tai kasvispihvien kaveriksi. Koko homman kruunaa ihana tzatsiki, laitan reseptin myöhemmin tänne.

 

Koti Ruoka ja juoma