Vegaaniset veriappelsiinikeksit.

Herkullisten veriappelsiinien sesonki on parhaillaan käynnissä. Tästä sitrushedelmästä ovat varmasti monet kuulleet, sillä parin viime vuoden aikana se on ollut huimasti esillä erilaisissa resepteissä ja julkaisuissa.

Veriappelsiinit ovat nimensä mukaisesti sisältä punertavia, ulkoa ne muistuttavat tavallista appelsiinia. Maultaan nämä herkut ovat paljon ”serkkuansa” makeampia. Itse pidän veriappelsiineista myös siksi, että poikkeuksetta ne ovat oikeasti hyviä, siinä missä tavalliset appelsiinit ovat välillä todella puisia ja kuivakoita.

Reseptin keksit ovat näyttävä lisä kahvipöytään. Veriappelsiinisesongin ulkopuolella nämä syntyvät myös muistasitrushedelmistä ja voisikin olla aika kivan näköinen kattaus, jos keksejä koristaisivat eri sitrukset.

Tarvitset

KEKSIT

1 veriappelsiinin mehun

75 g margariinia

1 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoa

1/2 tl vaniljasokeria

1/3 tl ruokasoodaa

KORISTELU

kymmenen ohutta veriappelsiinisiivua

1/4 dl sokeria

nokare margariinia

1. Sulata margariini ensin. Lisää jäähtyneen margariinin joukkoon sokeri ja sekoita. Purista joukkoon veriappelsiinin mehu.

2. Sekoita keskenään vehnäjauho, ruokasooda sekä vaniljasokeri ja sekoita seos nestemäisten ainesosien joukkoon. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin.

3. Lämmitä paistinpannu ja lisää pannulle nokare margariinia, anna sulaa. Lisää sokeri tasaisesti pannulle ja aseta veriappelsiinisiivut (muista pestä hedelmät hyvin ennen siivuttamista) pannulle paistumaan. Paista siivuja pari minuuttia kummaltakin puolelta.

4. Ota taikina jääkaapista ja jaa se kymmeneen osaan ja pyöritä taikinapaloista palloja. Aseta pallot leivinpaperin päälle ja paina niitä hieman lynyyn esimerkiksi paistinlastalla. Aseta sitten jokaisen keksin päälle veriappelsiinisiivu, paina siivuja napakasti taikinaa vasten.

5. Paista 180 asteessa 15-20 minuuttia.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *