Vinkit vegaaniseen aamiaispöytään.

Jos minulta kysytään, pitkät ja hitaat aamiaiset vapaapäivinä on ihan parasta hemmottelua ja rentoutumista. Minulle täydelliseen aamiaiseen kuuluu tuoretta leipää ja jotakin hyvää levitettä, raikkaita hedelmiä, jogurttia tai puuroa (perus tai tuore), jotain suolaista esimerkiksi nakkeja tai tofukokkelia ja räiskäleitä.

Kokosin muutamat vinkit herkulliseen ja helppoon vegaaniseen aamiaispöytään, tällä lähtee päivä ihanasti käyntiin.

Yleinen (4).JPG

Tee.JPG

Muistatteko kun keväällä hehkutin itsetehtyjä bageleita? Niistä tuli ihan suosikkeja ja olenkin bageleita tehnyt useasti itse sen jälkeen, kun tajusin, kuinka helppoja niitä on itsekin tehdä. Sen lisäksi, että bagelit ovat ihan mielettömän herkullisia, ovat ne mielestäni myös ”kivan” näköisiä aamiaispöydässä. Reseptini bageleihin löydät täältä.

Bagelit (4).JPG

Rakastan erilaisia tahnoja. Perinteistä hummusta on helppo tuunata erilaisilla höysteillä. Tällä kertaa hummus sai makunsa ja kauniin oranssin värinsä aurinkokuivatuista tomaateista.

HUMMUS

250 g säilykekikherneitä

10 aurinkokuivattua tomaattia

1 rkl tahinia

1 tl sitruunamehua

2 valkosipulinkynttä

suolaa

juustokuminaa

Huuhtele kikherneet ja blendaa ne pehmeäksi tahnaksi. Lisää joukkoon tahini ja noin teelusikallinen sitruunamehua, aurinkokuivatut tomaatit, silputut valkosipulinkynnet sekä ripaus suolaa, juustokuminaa. Soseuta.

Hummus (1).JPG

Mistä vegaani saa proteiinia? No esimerkiksi  näistä Topas Wheatyn Merquez -makkaroista*. Näistä löytyy muuten makua ja potkua!Makkarat sopivat myös grilliin loistavasti. Proteiinia 100 grammassa on 24,3 g, hiilaria 3,6 ja rasvaa 10,4.

Makkarat (1).JPG

Hyvä aamiaispöytään kuuluu mielestäni myös raikkaat ja tuoreet hedelmät ja marjat. Nyt on myös monen lempparini satokausi ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Syön kesäisin kirsikoita ties kuinka monta kymmentä litraa. Mutta kun ne on niin hyviä! Kirsikoilla sanotaan myös olevan kipua lievittävä vaikutus.

Hedelmät (5).JPG

Hedelmät (3).JPG

Tuorepuuroa tulee tehtyä aivan liian harvoin. Pitäisi ehdottomasti tehdä useammin, sen verta herkullista oli taas. Kuvan tuorepuurossa maistuu kirsikat ja cashew.

KIRSIKKA-CASHEWTUOREPUURO

200 g kirsikoita

2 dl Ecomil cashewkermaa*

2 dl kaurahiutaleita

suolaa

Poista kirsikoista kivet ja soseuta kirsikat. Lisää kirsikoiden joukkoon cashewkerma ja kaurahiutaleet. Lisää myös hyppysellinen suolaa. Sekoita. Anna tekeytyä yön yli.

Tuorepuuro (3).JPG

Plätyt kuuluu olennaisena osana aamiaispöytään. Välillä teen ihan tavallisia, pannulla paistettavia lettuja mutta monesti teen näitä uunissa tehtäviä kauralättysiä. Lättyjen päälle päätyi tällä kertaa mansikoita ja Rapunzelin taatelisiirappia*. Siirappi sisältää ainoastaan taateleita sekä vettä. Aivan mielettömän herkullista.

KAURALÄTYT

1 kypsän banaanin (mitä tummempi, sen parempi)

2 dl kaurahiutaleita

0,5 dl mantelijuomaa

(20 g proteiinijauhetta)

Muussaa banaani haarukan avulla muussiksi. Mittaa banaanin joukkoon kaurahiutaleet sekä mantelijuoma. Sekoita. Lusikoi massa viideksi kasaksileivinpaperilla peitetylle pellille. Paina kekoja hieman haarukalla lynyyn, jotta niistä tulee lättymäisiä. Paista 180 asteessa 20 minuuttia.

Kauraset (2).JPG

Kauraset (1).JPG

Mitä sun aamiaiseen kuuluu? Hotkitko kiireessä banaanin vai tykkäätkö panostaa aamiaiseen?

 

 

* Tuotteet saatu: Itu Biodyn Oy

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *