Hauras välitila on paras ja pahin

is it cool that I said all that? 
is it chill that you’re in my head?
’cause I know that it’s delicate

Kun on todella isosti ihastunut ja ihastustaan näkee sen verran, että jotain olisi mahdollista kehkeytyäkin, on se äärimmäisen hauras ja heiveröinen ”will they-won’t they” -välitila yhtäaikaa parasta ja pahinta.

Parasta on se, että mitä tahansa voi tapahtua. Mitä tahansa! Ehkä sovitaan treffit jo ensi viikolla. Ehkä se kertoo tunteistaan. Ehkä olen rohkeampi ja osoitan kiinnostusta suoremmin. Katson syvälle silmiin ja hymyilen kohti, en väistä katsetta. En ujostele. Eikä se toinenkaan ujostele.

sometimes when I look into your eyes
I pretend you’re mine
all the damn time
’cause I like you 

Pahinta on se, että mitä tahansa voi todellakin tapahtua.

Ehkä sen toisen kiinnostus lopahtaa. Tai oma. Kaikki on kuin kananmunankuorilla kävelyä, jännittynyttä hiippailua. Ehkä vastaan tulee joku vielä ihanampi? Ehkä jompikumpi sanoo jotain väärää, joka pilaa kaiken tai ainakin vie fiiliksen ja flow’n niin totaalisesti, että edessä on paluu lähtöruutuun – pois siitä hauraasta välitilasta, jota niin vaivalla rakennettiin ja ylläpidettiin.

we can’t make 
any promises now, can we, babe? 

Itsehän onnistuin torpedoimaan tämän hauraan ja minun tapauksessani erittäin lupaavan välitilan Hyvän Miehen kanssa noin kuukausi sitten. Olimme edenneet siihen pisteeseen, että Hyvä Mies saattoi jonkin tekosyyn varjolla koskettaa minua, ja samoin huomasin itsekin tekeväni ihan spontaanisti. Halaukset olivat pitkiä ja lujia. Kunnes… Istuttiin pubissa iltaa porukalla, puhuttiin armolahjoista, ja minä menin möläyttämään, että mulla on ehkä naimattomuuden armolahja. Hyvä Mies ei katsonut minua silmiin koko loppuiltana ja vetäytyi vähän kauemmaksi tuolissaan.

Olisin voinut potkaista itseäni. Minä ja suuri suuni! Nyt olen palannut takaisin lähtöruutuun, missä halaukset ovat lyhyitä, eikä Hyvä Mies enää hakeudu seuraani tai kosketa minua ohi mennessään.

’cause I know that it’s delicate
isn’t it? isn’t it? isn’t it? isn’t it?
isn’t it?  isn’t it? isn’t it? isn’t it?

d e l i c a t e  

Suhteet Parisuhde Musiikki Ajattelin tänään

En oo sun wing man

Kevättä rinnoissa! Tervetuloa takaisin tähän blogiin, jossa on ollut yhtä hiljaista kuin treffirintamallani viime aikoina. Tämä on paitsi ensimmäinen postaukseni Herran vuonna 2019, myös ensimmäinen postaukseni uudistuneessa Lilyssä. Pakko sanoa, että ainakin näin ensinaputtelulla WordPress  tuntuu paljon paremmalta alustalta kuin Drupal. Kiitos, Lilyn IT-tyypit.

Lätinät sikseen ja mennään asiaan. Seuraava tapahtui viime vuoden puolella ennen joulua, mutta ei se mitään, kerron sen silti. Luulin siis minulla olevan pientä sutinaa erään seurakuntamme ulkomaalaisen miekkosen kanssa. Sanotaan häntä vaikka Brassiksi*, koska hän on Brasiliasta alunperin. Laitoin hänelle kaveripyynnön ja hän hyväksyi, hän laittoi minulle Instagramissa seuraamispyynnön ja minä hyväksyin. Aloin tervehtiä häntä halaamalla törmätessämme seurakunnassa. Aloimme tulla juttuun ihan kivasti. Hyvä, hyvä.

Eräänä päivänä törmäsin häneen ala-aulassa ja vaihdoimme totutut kohteliaisuudet ja iloiset halaukset. Sitten Brassi alkoi vähän änkytellä. ”Hei kuule, mä haluaisin kysyä sulta yhden jutun. Tai… En mä voi sanoa.” Aww. Nytkö se jo tulee, treffikutsu! Tämähän kävi nopeasti, mietin tyytyväisenä. ”Eiku sano vaan!” minä rohkaisin. Kävimme lämpimän, mutta itsepäisen väittelyn.

”Eeeen.”
”Sano nyt kun aloitit.”
”En mä voi.”
”KERRO.”

”…No okei. (hermostunutta naurua) Sähän olet vapaaehtoistiimissä X, eikö? Kun mä haluaisin… Siellä on yks tyttö Sejase, joka on toooosi kaunis… Tunnetko sä sitä? Mä haluaisin tutustua häneen ja ajattelin, että sä voisit esitellä meidät!”

Kuva kertoo kaiken.

 

Sekunnin sadasosan ehdin miettiä tuskastuneena, raivoissani sekä epäuskoisena, että miten onnistuin TAAS joutumaan yhtä absurdiin tilanteeseen, johon liittyy romantiikka ja toinen sukupuoli. Tai no, romantiikkaa ei sitten liittynytkään hänen puoleltaan. Kiristyneiden hampaiden välistä ja kaiken kohteliaisuuteni keräten sain töksäytettyä, että sori, olen vasta liittynyt tiimiin, joten en tunne sieltä kovin montaa ihmistä, enkä varsinkaan tätä tyttöä. ”Okei”, Brassi vastasi aurinkoisesti.

Olen yrittänyt vältellä häntä siitä lähtien.

 

*) Vai onko? Ette saa koskaan tietää.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Sinkkuus