Kevät lopuillaan

Kevät Aarhusissa on meidän kohdalta aivan pian ohi. Jäljellä on viisi päivää ja sitten lennetään Suomeen. 

Kuten missä tahansa, myös täällä kevään eteneminen on saanut kaupungin tuntumaan entistä ihanammalta ja kauniimmalta. Nyt on sellainen olo ettei millään malttaisi ihan vielä lähteä. Mutta lähdemme kuitenkin ja sekin on tarkemmin ajateltuna todella mahtavaa. Suomessa meitä odottavat rakkaat perheemme ja ystävämme… ja sauna! Siitä on unelmoitu moneen otteeseen kevään aikana. 

Viikot ovat viuhahdelleet ohi hurjaa vauhtia ja ollaan koitettu ottaa kaikki ilo irti aurinkoisista päivistä, joita on ollut muutamia sateisten ja ukkosmyrskyisten välissä. Kuvien muodossa, kiitos Aarhus ja kiitos ihana elämän kevät! 

IMG_3066.JPG

Meidän naapurustossa asuu suloinen kissa, joka on pari kertaa livahtanut meille kylään. 

IMG_3080.JPG

Olemme nauttineet cavaa kauniina kevätpäivänä ravintolan terassilla. 

IMG_3083.JPG

Olemme ihastelleet Aarhusin rantaa, kirkasta vettä, simpukankuoria ja tyyniä päiviä kun mereltä ei tuule lähes ollenkaan.

IMG_3084.JPG

IMG_3088.JPG

IMG_3089.JPG

IMG_3090.JPG

Olemme tutustuneet Aros -taidemuseoon ja sen katolla olevaan hauskaan sateenkaareen, jonka ympäri kävellen näkee kaupungin kaikissa sateenkaaren väreissä.

IMG_3097.JPG

Olemme käyneet rantakävelyllä myös tuulisempina päivinä ja katselleet ohi lipuvia purjeveneitä.

IMG_3102.JPG

Olemme viettäneet perinteistä Vappua lakituksineen kaikkineen.

IMG_3158.JPG

IMG_3207.JPG

IMG_3216.JPG

IMG_3217.JPG

IMG_3223.JPG

Olemme käyneet monenlaisissa tapahtumissa ja juhlineet joskus aamuun asti.

IMG_3240.JPG

Olen ihastellut pilviä.

IMG_3261.JPG

IMG_3263.JPG

Välillä on tuntunut kuin Aarhus olisikin jokin etelän lomakohde, jossa olemme vain viettämässä pitkää viikonloppua. 

IMG_3237.JPG

Tätä tietä olemme kulkeneet useasti, se vie kotiin.

IMG_3239.JPG

Olemme lenkkeilleet välillä tosissamme ja välillä vähemmän tosissamme. 🙂

Loppuun vielä mun tällä hetkellä päässä soiva biisi. Tää on nyt pyörinyt päässä viimeiset kaksi viikkoa. 

Niin kaunis on taivas, kaunis on maa

Me tähtien loisteessa yö kuljetaan

Rannalle kun käsikkäin saavutaan

Luonas olla tahdon vaan

Joka sekunnin, jonka kanssas olla saan

Joka minuutin, tunnen yhä varmemmin

Rakkaus ikuinen, kohtalomme yhteinen

Se uni suloinen, kuin on

 

Kommentit (2)
  1. Oi kuinka kaunis kotitie! Mutta hetkinen, siis muutittekö työ sinne vaan kevääksi??? 

    1. Me mennään takaisin vielä ens kevääksi, onneksi. Ei tarvinnut heittää lopullisesti hyvästejä Aarhusille. Mut sitä ennen on kaikenlaista muuta puuhaa. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *