Tänään kukassa

Tänään kukassa

En edelleenkään oikein tiedä, kirjoittaisinko tätä puutarhapäiväkirjaa itselle vai muille, kun google analyticsin mukaan lukijoita olisi monta kymmentä päivässä, mutta mitään muuta vihjettä lukijoista ei näy ja mietin, että ovatkohan nuo ihan oikeita kävijöitä kuitenkaan. Omiin tarpeisiin olen huomannut kaipaavani enemmän kasvikohtaisia ja istutusaluekohtaisia hakusanoja, nyt en löydä tietyn kasvin tai kukkapenkin viimevuotista kuvaa muuta […]

Sinistä ja pinkkiä

Sinistä ja pinkkiä

Tänään oli lounastunnilla työpaikan suojaisalla pihalla hetken jopa lämmintä, aurinko paistoi ja tuuli ei osunut. Hetkeä myöhemmin ihmettelin ulkoa kuuluvaa pauketta ja ikkunalaudalta pomppivat rakeet. Ei siis parempia kuvauskelejä tänäänkään. Jos jotain positiivista pitäisi näistä keleistä keksiä, niin kukkien värit näyttävät paljon kirkkaammilta kuin täydessä auringonpaisteessa. Tänään tutkailin vaaleanpunaisen ja sinisen yhteensopivuutta ja totesin, että […]

Kasvimaan kuulumiset sateen keskeltä

Kasvimaan kuulumiset sateen keskeltä

Tänään on satanut aivan koko päivän ja lämmintä ollut n. 10 astetta. Eipä harmittanut ihan kamalasti palata lomaviikon jälkeen töihin, näihin keleihin ei viitsisi lomapäiviä tuhlata. Osa perennoista on jo ikävästi laonnut, hankinnassa on ollut ohutta harjaterästä, josta voisi väännellä lisää kukkatukia, mutta jotenkin tuppaa kaikki jäämään aikomisen asteelle. Tykkään kovasti ruostuneesta harjateräksestä ja sitä […]

Hohtava hopea

Hohtava hopea

’Hopeanharmaa elävöittää istutuksia ja korostaa sellaisiakin vihreän sävyeroja, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Auringonpaahteessa viihtyvät, maanpintaa pitkin kasvavat hopealehtiset kasvit sopivat mainiosti esimerkiksi muurien ja pengerrysten koristeeksi. Hopeanharmaa istuu hyvin pastellisävyjen seuraan: osa sen hehkusta näyttää siirtyvän vaaleaan pinkkiin, keltaiseen tai siniviolettiin, jotka siten näyttävät entistäkin hehkeämmiltä. Toisaalta harmaa sopii myös sellaisten kirkkaiden värien seuraan, jotka […]

Pastelli pinkki

Pastelli pinkki

Pinkki on valkoisen ja sinisen ohella lempivärini puutarhassa. Olen kyllä viime aikoina todennut, että kovin hempeät vaaleanpunaiset ovat aika mitättömän näköisiä, varsinkin kirkkaalla auringonpaisteella, mutta vähän tummempi pinkki on kyllä ihana. Tällä hetkellä meillä kukkii tosi monta pinkkiä kasvia, niistä näyttävimpänä tornionjokilaaksonruusu, jolle juhannusruusukin tahtoo jäädä toiseksi. Myös unkarinsyreenit, särkyneet sydämet, pikkusydämet, unikko ja korallikeijunkukka […]

Surumielinen sininen

Surumielinen sininen

Näin ainakin Jouko Rikkinen kuvailee sinistä kirjassaan Värien puutarha: Sininen on kevyt ja rauhallinen väri, mutta siihen liittyy myös hiven haikeaa surumielisyyttä. Yli kolmannes Euroopan aikuisväestöstä nimeää empimättä lempivärikseen sinisen. Myös muualla maailmassa sininen koetaan pääosin miellyttäväksi, eikä siihen liitetä yhtä voimakkaita arvoja kuin moniin muihin väreihin. Tästä näkökulmasta on aika yllättävää, että sininen sai […]

Onnellinen oranssi & pirteä punainen

Onnellinen oranssi & pirteä punainen

’Oranssi on hyvin silmiinpistävä väri. Itä-Aasiassa se yhdistetään onnellisuuteen ja rakkauteen, ja buddhalaisessa taiteessa se symboloi valaistumisen korkeinta tasoa. Oranssia saa punaista ja keltaista sekottamalla. Oranssikukkaisia kasveja voikin yhdistää harmonisesti sekä puna- että keltakukkaisiin lajeihin. Tummanoranssit kukat ovat kuin kotonaan heinäkuisen hellepäivän raa’assa valossa, samoin kirkkaan oranssinpunaiset ja poltetun oranssinruskeat. Pehmeän kellanoranssit ja persikanväriset kukat […]