Hei me askarrellaan (mikä täällä käryää?)!
Rakastan jouluaskartelua ja tänä vuonna on some suorastaan pursunnut kaikkea ihanaa, tuntuu, että keski-ikäiset naiset eivät tänä vuonna muuta teekään (paitsi leipovat toinen toistaan ihanampia joululeivonnaisia). Perjantaiyönä minäkin väkersin tv-huoneen lattialla puolukkakransseja. Ja vaikka olin aivan poikki lapsuudenkodin joulusiivosta, niin jo puoli kasilta lauantaiaamuna löysin itseni konttaamasta lauteiden alla omaa joulusiivoa aloittelemassa.
Askartelin myös vanhasta lempikirjastani joulukoristeet tv-huoneen oviin, sillä puolukkakranssit eivät näyttäneetkään yhtä hyviltä, kuin muiden kranssit. Omani olivat jotenkin aneemiset ja saivat siirron keittiön ikkunaan.
Ensimmäisen havutötterön sinettilakan laitoin itse olkkarin sohvapöydän ääressä. En muistanut, että tässä lakkatangossa olikin oma sydän, joka tietysti syttyi ja paperi samoin. Sitä siinä ihmetellessäni käsissäni kolme palavaa esinettä: tulitikku, sinettilakka ja paperitruutta karvalankamaton päällä, mies kysyi, että onkohan tuo hyvä paikka.
Siirryin sitten keittiönpöydän (valkoisen pellavaliinan) päälle ja sain miehen apulaiseksi. Ensimmäisen sinetin valmistuessa vaihdoin nopeasti tötteröä lakan valuessa, mutta valmis (punainen !) sinetti oli sen verran painava, että pyöräytti tötterön pöytäliinalla alassuin, ei onneksi mennyt liina kuitenkaan piloille. Kolmannan (ja muutamaan vuoteen viimeisen) sinetin jälkeen poika huusi (yläkerrasta), että mikä täällä käryää. No äiti ja iskähän ne vaan viettää laatuaikaa :). Ihan kivat niistä kuitenkin tuli, kivemmat kuin ne kranssit.
Pihalla suojasin puksipuut ja vähän muitakin arempia kasveja. Onneksi on suuria kuusia omasta takaa, vaikka niistä on kyllä vaikea ylettyä oksia ottamaan, joten seassa on tuijaa ja marjakuustakin. Ei niin kovin tyylikästä, mutta jos nyt sitä luntakin saataisiin. Sen verran jo viikonlopun aikana satoikin, että saatiin maa valkoiseksi. Pääoven viereen ripustin pitkän lehtikuusen oksan ja muutaman männynoksan, jotka löytyivät pyörälenkillä. Frisbeegolfradalta karsittujen mäntyjen oksat olivat jo hiukan väriään menettäneet, mutta niinhän me kaikki näin pimeään aikaan.
