Helppo havukaari ja maailman paras piimäkakku

Yleensä lauantai menee työviikosta toipumiseen, mutta eilen olin normaalia tomerampi ja kauppareissun lisäksi opettelin youtubesta fileoimaan lohen, kokkasin aivan uuden ruokalajin, leivoin piimäkakun ja tein havukranssin tai oikeastaan havukaaren ja ennen saunaa juostiin vielä miehen kanssa lenkkikin.

Kaari on helppo tehdä vanhaan puiseen henkariin tai pajunoksista kuivatettuun kaareen, niinkuin mulla. Kuivatuksessa menee jonkin aikaa, joten siitä ei kannata nopealla aikataululla haaveilla. Muutama oksa sidotaan ensin yhteen ja ne vielä vastakkaisista päistä yhteen ja kiristetään haluttuun muotoon ja annetaan kuivua. Kerran tehtynä samaa pohjaa voi käyttää vuosia. Omani ei ole ihan symmetrinen, oksat ovat varmaan olleet toisesta päästä jäykempiä.

Teen yleensä kranssit niin, että leikkaan havuista hyvin lyhyitä pätkiä ja laitan niitä kolme nippuun, kaunein päälle (nippua ei tarvitse sitoa). Ja sitten kiinnitän nipun rautalangalla pohjaan. Jos haluan leveän, niin joka toinen nippu hiukan vinoon ulospäin ja joka toinen hiukan sisäänpäin. Tähän laitoin lisäksi hiukan kallioimmarretta, alppiruusun lehtiä ja puolukanvarpuja. Mitään värikästä en keksinyt, mutta jouluksi lisään jotakin koristetta. Rautalangat uusiokäytän eli puran keväällä kranssit kompostiin ja rullaan rautalangat talteen ja varastoin kranssipohjan. Tämä havukaari valmistui vartissa, kun materiaalit olivat valmiina. Ja kranssihan valmistuu ihan vastaavasti, mutta alle pyöräytetään oksista rinkula. Instagramin tarinoista löytyy kohta videonpätkäkin.

Ruuanlaittointoni heräsi taas vanhasta ”365 Koko vuoden keittokirjasta”, jossa on jokaiselle vuoden päivälle oma ruoka. Tasaisin väliajoin kyllästyn siihen, että syödään aina niitä samoja ruokia ja vähän aikaa kokeilen tästä kirjasta uusia ruokalajeja, kunnes luovutan ruuanlaittovastuun takaisin miehelle. Eilen meillä syötiin täytettyjä uunibataatteja ja siitä lohesta tulee tänään lohimurekepihvejä. Piimäkakku taas on työkaverin ihan paras ja helpoin resepti, jossa ei tarvita vatkainta ja joka laitetaan kylmään uuniin. Olin sen taas hukannut ja jouduin pyytämään uudestaan, joten taidan laittaa sen tähän ylös. Lähetin sen myös opiskelemaan lähteneelle pojalleni, jolla ei ole vatkainta (ei tosin vielä kakkuvuokaakaan). Valitettavasti en tiedä tämän reseptin alkuperää.

Piimäkakku:

200 g rasvaa sulatettuna

2 tl kanelia

1 tl inkivääriä

1 tl neilikkaa

2 tl kardemummaa

3 dl sokeria

3 dl piimää

5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl ruokasoodaa (ei voi korvata leivinjauheella)

Sekoita rasva, mausteet, sokeri ja piimä.

Sekoita sooda jauhoihin ja lisää taikinaan.

Kaada voideltuun, jauhotettuun vuokaan.

Laita kylmään uuniin ja säädä lämpö 175 asteeseen. Anna kypsyä n. tunti. Kokeile tikulla kypsyys.

En periaatteesta halua aloittaa näin aikaisin jouluvalmisteluja, joten piimäkakku on just hyvä tähän aikaan, sillä mausteethan on samat kuin pipareissa ja tilalla voisi varmasti käyttää valmista piparimaustesekoitusta, pientä itsepetosta siis :)

Eilen todellakin vaikutti olevan vuoden harmain päivä enkä saanut valmiista kaaresta harmaassa seinässä kunnollista kuvaa, oikeasti näyttää paljon kivemmalta, uskokaa pois :).

Koti Piha ja puutarha Ruoka ja juoma DIY