Nollatoleranssi etanoille

Aiemmin olen ollut kovin hellämielinen puutarhan tuholaisia kohtaan, mutta tänä kesänä pihaamme kahdesta suunnasta uhkaavasti lähestyvä kotiloinvaasio on saanut aikaan sen, että meillä aina asustelleet pienetkin etanat ovat kohdanneet tiensä pään julman puutarhurin kynsissä. En ole ottanut selvää, että minkälainen rooli näillä nilviäisillä luonnon ekosysteemissä olisi, toivottavasti ei kovin merkittävä. Vaikka näillä meidän lajikkeilla on kotilon koko pikkurillin kynnen kokoinen, niin nekin saavat aikaan yllättävän suuria reikiä varsinkin nauhusten lehtiin. Tai ehkä ne reiät pistävät eniten silmään noissa suurissa lehdissä. Käytin myös yhden puolituntisen listimällä pikkusyreenin lehtiä kirjavoittavat vitivalkoiset pikkuötökät ja osan viereisen jalopähkämön vastaavista, mutta väriltään keltaisista. Olisihan ne voinut mäntysuovalla tai nokkosvedellä suihkuttaakin, mutta kun majailivat lehtien alapinnoilla, niin vaiva oli oikeastaan sama. Jokaista jalopähkämön lehteä en toki voinut kääntää, kun kasvusto on levinnyt isoksi, mutta ajattelin, että puoletkin on jo hyvä saavutus. Kirvoista en taida viitsiä muuta kertoakaan, kuin että söivät siemenistä kasvattamani miinanköynnökset lopulta totaalisesti ja chilien kanssa taistelu jatkuu. Suurin osa chileistä onkin eilisen jäljiltä kylppärissä, jossa epätoivoinen luomuviljelijä suihkutti taimet + upotti ruukut veteen toivoen, että eivät ole olympiatason uimareita.

Löysinkin aamutuimaan yhden etanan malliksi, valitettavasti oli niin ystävällinen poseeraaja, etten raaskinutkaan mestata sitä, vaan tehtiinkin sinunkaupat ja Esa sai jatkaa rauhassa aamupalaansa 🙂

Paikka on siis etupihalla pääoven vieressä keittiön ikkunan alla ja hyvin varjoinen, aurinko paistaa vain hetken aikaisin aamulla. Pääsääntöisesti penkissä kasvaa kuunliljaa, kotkansiipeä, nauhuksia, kanadanvuokkoa ja seppelvarpuja. Varsinkin saniaiset ovat tänä vuonna aivan valtavia. Rikkaruohoja ei tosiaankaan tarvitse tästä penkistä kitkeä.