Loppukesän taikaa
Istuimme viime viikolla U2-konserttimatkalla iltaa Brysselissä belgialais-japanilaisessa seurueessa vastaamassa kysymyksiin ”Miten oiken selviätte kylmästä ja pimeästä talvesta?”, ”Eikö se masenna?”. Kerroimme olevamme tottuneet siihen ja että päivä alkaa pidentyä jo joulun alla ja pelkkä tieto siitä piristää. Jos lisäksi on lunta, ei ole ollenkaan niin pimeää eikä kylmyyskään ole paha, kun meillä on lämpimät talot. Heidän suojeltuun taloonsa kaksinkertaisten ikkunoiden vaihto vaati viiden vuoden taistelun ja silti talo on kylmä. Vaikka olen puutarhaihmisiä, en voisi kuvitella elämää ilman vuodenaikojen vaihtelua. Näin elokuussa, kun työt ja koulut alkavat ja on pakko hyväksyä kesän kääntyminen kohti loppua, on ihana viritellä terassille valoja ja vilttejä ja alkaa siirtyä pikkuhiljaa syysmoodiin. Pihassa ei kannata enää ruohosilppua levitellä katteeksi eikä lannoittaa muuta kuin kesäkukkia. Kohta alkaa sitten olla syyslannoitteen aika, siitä puuttuu typpi, joten se ei potki kasveja kasvuun vaan auttaa niitä valmistautumaan talveen. Ei siis todellakaan ole sama, mitä lannoitetta käyttää. Eli joko syyslannoitetta tai ei mitään. Jonkin verran olen jo kukkineita ränsistyneitä kasveja leikannut, mutta silti piha rönsyää runsaimmillaan ja aika on jaloangervojen, kuunliljojen, dahlioiden ja yksivuotisten siemenestä kylvettyjen kesäkukkien kuten ensimmäisen kuvan pioniunikkojen ja viimeisen kuvan ruiskaunokkien. Nyt on myös hyvä aika jakaa keväällä kukkivia perennoja.
