Illan tuoksuja: illakko

P6224494.JPG

Otsikko oli ensin päivän kukkija, sen jälkeen päivän tuoksuja ja lopulta illan tuoksuja, sillä vanhanajan perenna illakko tuoksuu mukavalle ja tuoksu voimistuu iltaisin. Se kannattaakin istuttaa sellaiseen paikkaan, missä istuskellaan iltaisin. Tosin kasvi on kaksivuotinen eikä todellakaan tyydy pysymään paikallaan. Kuvien illakko on katsonut oikeudekseen kylväytyä parhaaseen mahdolliseen kasvualustaan eli kasvulavaan seuranaan kovin myöhään istutetut sipulit. Tarkoitus oli siirtää se ennen kukintaa parempaan paikkaan, mutta tuossa se näkyy nyt kukkivan ja kauniisti kukkiikin. Ja tuoksuu.

P6224495.JPG

P6224497.JPG

P6224499.JPG

 

Koti Sisustus

Maailman halvin ja kaunein juhannuskimppu?

P6194349.JPG

Keräsin lapsena ahkerasti luonnonkukkia maljakkoon. Äitini muistelee usein, kuinka tullessani koiraa ulkoiluttamasta minulla oli aina uusi kimppu mukana. Koiranputki on mielestäni edelleen yksi kauneimpia kukkia, vaikka omasta pihasta sen pois kitkenkin. Jos olisi suurempi piha, antaisin sen kasvaa jossakin nurkassa, miten ihana tuo näky tähän aikaan olisikaan. Onneksi meillä on vastapäisessä naapurissa hoitamaton oja, josta lehdenhakumatkalla voi nappaista pienen kimpun (samalla tosin löysin myös yhden lehtokotilon, mikä vähän tuota iloa hälvensi). Kesäloman kiireetön aamupala yksin auringossa suihkulähteen solistessa on kyllä ihan parasta. Kateellinen ei kannata töissä vielä pakertajien kuitenkaan olla, koska tämä taitaa jäädä ainoaksi lämpimäksi ja aurinkoiseksi aamuksi tällä viikolla. Mukavaa juhannusviikkoa silti itse kullekin! 

P6194354.JPG

Koti Sisustus