Paras sipulikukka?

IMG_7600.JPG

Jos tulppaanit ja laukat kukkisivat vuodesta toiseen yhtä uskollisesti kuin kirjopikarililjat ja vielä leviäisivät samaan tapaan, voisi suosikkisipulikukkani olla jompi kumpi niistä. Mutta huomioiden ulkonäön, hinnan ja helppuden, oma suosikkini on viininpunaruudullinen kirjopikarililja. Sen kukka on valtavan suuri suhteessa muuten siroon varteen ja se kukkii heti krookusten jälkeen ennen narsisseja ja tulppaaneja. Ruutukuvio tekee siitä eksoottisen näköisen, mutta se kasvaa paikoin Pohjoismaissa ihan luonnonvaraisena. Ensimmäisen liljakukon löysin niistä eilen, vaikka yleensä kiusaavat värililjoja, kannattaa siis varmuuden vuoksi tsekata, että kirkkaanpunaiset kuoriaiset eivät pääse lisääntymään. Pikkuruisia sipuleita on myynnissä syyskesällä ja ne voi istuttaa aika aikaisin, jo elo-syyskuussa. Kasvia kutsutaan myös shakkipelikukaksi ja englanninkielinen nimi on Snake’s head fritillary. Mikä on sinun suosikkisipulikukkasi?

IMG_7599.JPG

IMG_7611.JPG

IMG_7621.JPG

IMG_7624.JPG

 

Koti Sisustus

Terveisiä keinusta!

IMG_7412.JPG

Melkein en meinaa uskoa tätä onnea, että istuskelen puutarhakeinussa paistattelemassa linnunlaulua kuunnellen ja pesäntekoa seuraillen. Suomi selvisi jääkiekossa jatkoon, kirjosieppo on kerrankin antanut sinitiaisen pesiä naapuripönttöön, on viikonloppu eikä mitään pakollista menoa, vain vapaaehtoinen ”pieni” rakennusprojekti tuossa nurmikolla odottelemassa. Aamupalaa syödessä havahduin seisovani tarjotin kourassa kukkapenkin vierellä etsiskelemässä viime kesänä istuttamaani rantakukkaa. Sitä ei tosin vielä löytynyt, mutta aika monta muuta taimea, joiden nimiä en edes muista. Sanomalehden tilauksen voisin tästä eteenpäin muuttaa koskemaan vain sadepäiviä. Pihattoman kannattaa hankkia parvekkeelle vaikka pari marjapensasta ja istuskella niiden lomassa tai lähteä puistoon tai metsään ihailemaan heräilevää luontoa, se jos mikä rentouttaa. 

Kuvien valinta tässä valossa on vähän haastavaa, mutta sisälle en sitä varten raaski mennä. Eilen kykin koko illan rikkaruohoja kitkemässä topatuissa pyöräilyhousuissa, heitin vain repun ovesta sisään työpäivän päätteeksi 🙂 Niin ja nytkin olen edelleen pyjamassa, se varmaan pitää käydä jossain vaiheessa vaihtamassa, kun lehdettömät puut eivät vielä kauheasti yksityisyyden suojaa anna. Onneksi naapureita ei vielä ulkona näy. Pihan yleiskuvat ovat liian suuria tänne ladattavaksi ja olen päättänyt, etten käytä aikaa kuvien käsittelyyn,  joten niitä voi kurkkia Instagramista.

IMG_7424.JPG

IMG_7433.JPG

IMG_7444.JPG

IMG_7445.JPG

 

Koti Sisustus