Pääsiäisruohot

 

Luulin olevani tänä vuonna aikaisessa pääsiäisruohojen kanssa, vaan mitä vielä. Nippa nappa ehtivät kasvaa juhlapyhiksi. Tänäkin vuonna päädyin maissiin ja kasvatan samalla jokusen taimen parvekkeen komistukseksi ja tiedä vaikka saisin muutaman tähkänkin. Tulin liioitelleeksi jyvien määrässä ja matalalle alustalle kylvettynä koko komeus paisui kuin pannukakku ja kohosi astiasta. On veikeännäköinen, kun pohjalla on sentin kerros pelkkää valkoista juurta, sitten sentti multaa ja 10 senttiä ruohoa.

IMG_5946.JPGIMG_5912.JPGIMG_5866.JPGIMG_5845.JPGIMG_5865.JPG

Koti Sisustus

Suomi 100v-teemajuhlat

IMG_5617.JPG

IMG_5603.JPG

Meidän viinikerhon synttärijuhlissa teemana on Suomi 100v. Ruokalistaan on koottu 9 ruokalajin menu, jossa mm. parsaa, lohta, hirveä, sieniä, lammasta ja lakkaa. Meille napsahti parsakeitto, jota mies paraikaa keittelee ja alempana kuvissa näkyvä suklaaherkku, johon sain työkaverilta koristeeksi karpaloita. Ruuat hankitaan siis nyyttäriperiaatteella ja esivalmistellaan itse ja viimeistellään yhdessä. Mukava ilta siis tulossa. Pientä sneak peakia jo kattaukseen, josta yritin tehdä teemaan sopivan. Koristeeksi toivoin sinivuokkoja, mutta kevät on edennyt niin nihkeästi, että ei taida meiltäpäin vielä löytyä. Omasta takaa on hyödettynä marjapensaan ja omenapuun oksia, valitettavasti omenan kukatkaan eivät ihan ehtineet aueta.

IMG_5617.JPG

IMG_5622.JPG

IMG_5626.JPG

IMG_5619.JPG

 

Koti Ruoka ja juoma