Valkoinen akileija aukesi ensimmäisenä olohuoneen ikkunan alla

Ulkona on nyt niin kaunista, että sisälle ei malttaisi valoisan aikaan tulla laisinkaan. Arkisin pyllistelen illan kukkapenkeissä topatuissa pyöräilyhousuissani, kun en malta mennä suihkuun ja viikonloppuisin haahuilen puoleen päivään pitkin pihamaata pyjamassa.

Omenapuun alla kukkivat nyt kalliokielot ja vieressä kehittelee nuppuaan ojasta pelastettu varjolilja, toivottavasti mikään ei nyt ehdi tuhoamaan sitä. Kalliokielojen nuppuja oli joku nakertanut jo hyvin varhain, en usko, että sellaista jälkeä saisi minkään valtakunnan etana aikaiseksi, näytti siltä, kuin pupujussi olisi nakertanut mehevistä kukkavarsista palaset. Kukat eivät onneksi kärsineet, vain lehdet eivätkä nekään pahasti. Kielot ovat ihan mahtavan kokoisia, kaverin aurinkoisessa kukkapenkissä ovat kolmasosan näiden korkeudesta. Voi tietysti olla, että näissäkin on eri lajikkeita, mutta luulen, että tykkää tuosta puolivarjoisasta paikasta ja saniaisten seurasta.

Ensimmäiset akileijat ovat auenneet, niitä on sitten aina hauska seurata, että millaisia kukkia minäkin vuonna aukeaa ja mistä. Risteytyvät helposti, joten lopputulos on aina yllätys, yleensä risteymät eivät kyllä ole niin onnistuneita kuin alkuperäiset. Etupihan akileijoissa on tänä vuonna ihan ennätyspienet kerrotut siniset kukat. Etupihalla on myös rönsyleimun kukinta-aika. Olen vihdoinkin saanut sen oikein kunnolla leviämään ja rikkaruohot ja hopeahärkit kitkettyä joukosta, vaan mikä on tulos? Kukkia ei juuri lainkaan. Huvitti tuo yksi ainokainen auennut kukka, joten siitähän piti ottaa kuva. 

Yksi koulupäivä vielä ja lapsilla alkaa kauan odotettu loma ja esikoisen oppivelvollisuus on suoritettu, huimaa!

Pieni sammakkolampi, kotkansiipisaniaisia ja kalliokielo vanhan omenapuun alla

Varjolilja

Huikea rönsyleimun kukinta 🙂

Täällä ollaan!