Valkoista ja vaaleanpunaista

20160522_tulppaanit.jpg

Nyt on piha minun lempiväreissäni, puhtaanvalkoista, vaaleanpunaisen eri sävyjä ja keväänvihreää. Pyöreistä tulppaaninnupuista ei sitten pihan puolella tullutkaan kerrottuja, vaan ihanan hempeitä matalahkoja tavistulppaaneja. Sopivat ihanasti pikkusydämen ja kirjopikarililjan seuraan, joskin kirjopikarililja on siinä ja siinä, että onko liian matala pikkusydämen kaveriksi. Olen onnistunut yhdessä kohdassa istuttamaan tulppaanit liian lähelle viime kesänä kaverilta saamaani valkoista pionia, syksyllä kun nuo kukkapenkit näyttävät vähän autiommilta. Pitää yrittää muistaa, että aivan suurten perennojen juurelle ei sipuleita kannata laittaa. Olen kyllä hämmästynyt, että tuo pioni on kasvanut noin komeaksi, kun juurakko hajosi ainakin neljään osaan ja tämä on vain yksi paloista. Minusta näyttää, että siinä olisi yksi nuppukin, vaikka yleensähän pioni ei siirtämisestä tykkää ja saattaa jurottaa useamman vuoden kukkimatta.

Istutin viime syksynä tulppaanin sipuleita vähän normaalia enemmän. Yleensä olen niin nuuka, etten niitä juuri laita, kun ovat melkein kertakäyttöisiä, mutta nyt vähän tuntuu siltä, että voisin alkaa panostamaan niihin enemmän, sen verran ihania ovat. Tosin muistinkin juuri, että sain näistä osan syntymäpäivälahjaksi, siksihän niitä on nyt näin paljon. Se onkin mainio idea, kun  mitään tavaraa en todellakaan kaipaa.

Omenapuut alkavat myös olla kukassa, eivät vielä ihan parhaimmillaan, mutta varmaan jo huomenna. Kukkia on aivan valtavasti. Mikäli pölytys onnistuu eivätkä yöpakkaset iske, on kyllä melkoinen harvennusoperaatio taas luvassa.

20160522_tulppaanit - 2.jpg

20160522_tulppaanit- 6.jpg

20160522_tulppaanit-5.jpg

20160522_omenapuut - 3.jpg

20160522_omenapuut - 7.jpg

Omenankukkia (keltakaneli)

20160522_rautatienomenapuu - 1.jpg

Rautatienomenapuu (koristeomena)

20160522_särkynytsydän.jpg

Valkoiset särkyneet sydämet näyttäisivät vallan paleltuneen ja kovin ovat surkeita nämä tavallisetkin, vain muutama hassu kukkavana

Koti Sisustus

Päivän kukkija: tarhavarjohiippa

20160521_tarhavarjohiippa - 3.jpg

Olettekos nähneet näin hauskaa kasvia? Sain kaverin pihasta tämän itselleni ihan uppo-oudon tarhavarjohiipan viime kesänä, kun oli jo lopettanut kukinnan. Kasvi toi langanlaihoine varsineen minulle jotenkin mieleen japanilaisen puutarhan ja tykkäsin noista hauskan punareunasista lehdistäkin, mutta kukat vasta hauskat ovatkin. Istutin kasvin etupihan rinteeseen, joka saattaa olla vähän liian aurinkoinen tälle, fiksumpi olisi nimestä ehkä päätellyt, että varjoisa paikka olisi toivottava. Hyvin silti selvisi talvesta ja on tosi kiva, kun kukkii näin aikaisin. Ilmeisesti tuo lehdistö tuosta aikaa myöten tihenee niin, että kukat tahtovat jäädä niiden alle, mutta ainakin nyt on mielestäni tosi kaunis. En muista tällaista nähneeni taimistoissa, mutta kyllä se meidän lähitaimiston listoiltakin näkyy löytyvän.

20160521_tarhavarjohiippa - 2.jpg

20160521_tarhavarjohiippa - 4.jpg

Kuunliljat ovat aurinkoisessa paikassa jo kovassa kasvussa, varjossa taas näkyvillä on vasta ihan pienet vihreät piikit. Meidän etupiha onkin vähän karu, kun siellä on paljon kuunliljoja, jotka lähtevät niin kovin hitaasti kasvuun. Ja etupihasta tulikin mieleen aamuinen järkytys, kun etupihan ensimmäinen kerrottu tulppaani oli auennut ja se oli KELTAINEN, odotin valkoista. Millaisessa mielenhäiriössä olen sipuleita ostanut, jos olen valinnut keltaisia tulppaaneja. En ymmärrä. Toivottavasti on edes joku kirjava sekoitus, etteivät ole kaikki keltaisia. Takapihan samannäköiset tulppaanit taas vaikuttavat olevan valkoisia, joissa on ihan hintsusti vaaleanpunaista, mutta ehkä nekin lopulta avautuvat keltaisina 🙂

20160521_tarhavarjohiippa - 1.jpg

20160521_kuunlilja - 1.jpg

 

Koti Sisustus