Ensimmäiset pihan kukkijat olivat muutama urhea lumikello. Toinenkaan laji ei ole kovin näyttävä, mutta jokunen sinivuokko sinnittelee kompostorin edessä kasvavan suuren koivun juurella. Siinä on oikeastaan kolmea eri sävyä, sinistä, violettia ja valkoista. Valkoiset eivät ole vielä auenneet ja siniset ovat selvästi parhaiten menestyviä ja suurikokoisimpia. Omenapuun alla kasvavat luonnonvaraiset lehtoimikät taitavat olla seuraavat kukkijat ja niukasti palkintopallilta pudonnee jouluruusu. Ne eivät ole tästäkään talvesta kovin hyvin selvinneet, mutta jokunen urhea nuppu maasta työntyy, vaikka oikeastaan kaikista näyttävät lehdet kuolleen talven aikana. Ne olisivat varmaan kaivanneet pakkasilla kunnon lumipeitteen suojaa. Jonakin kauniina päivänä meidän pihassa kukoistavat jouluruusu, kylmänkukka ja syysvuokko, omat kestohaavekasvini! Varmaankin sitten, kun jaksan perehtyä kasvuvaatimuksiin, järjestää niille optimiolosuhteet, ostaa kunnolliset taimet ja hoitaa niitä. Toistaiseksi olen lähinnä luottanut, että kasvavat kovasti toivomalla 🙂

Viherkasveista lehtikaktus on kyllästynyt olemaan marraskuunkaktus ja päättänyt ryhtyä huhtikuunkaktukseksi. En muista, että tämä olisi koskaan aiemmin kukkinut keväällä, yleensä nuput muodostuvat syksyllä ulkona ensimmäisten hallaöiden uhatessa. Tänä talvena siirsin kaktuksen sisustusinnoissani piiloon ruokailutilan lattialle länsi-ikkunan eteen ja yhtäkkiä huomasin, että siinä olikin nuput. Tosin vain ikkunan puolella, eli siinä on nyt vähän toispuoleinen kukinta. Väri sopii hyvin yhteen pelargonien kanssa, joita en millään raskinut kaikkia leikata. Perustelen päätöstä sillä, että kesällä on niin paljon muitakin kukkijoita ja nyt niin vähän, että miksi en nauttisi niiden kukinnasta nyt. Kesällä saattaapi hiukan harmittaa, mutta se on sen ajan murhe ja fiksut viherpeukalot siis typistävät vanhat pelargonit keväällä ronskisti ja saavat palkinnoksi tanakat ja terhakasti keskikesällä kukkivat kasvit.