Lienee käynyt selväksi, että olen innostunut kompostoinnista (kunhan mies hoitaa sen täyttämisen :). Meidän kompostori ensin kovien pakkasten aikaan täyttyi ja jäätyi, sitten suli pienellä avustuksella ja kohta puhisikin jo yli 50 asteen lämpötiloissa. Muutaman viikon kuluttua lämpötila laski 30:een, mikä tarkoittaa sitä, että on aika käydä sekoittelemassa sitä, sillä alaosa on tällöin muuttunut mullaksi ja humpsahtahtanut murto-osaan vanhasta tilavuudesta, mutta päälliosa ei seuraa mukana. Eli keskivaille syntyy aukko. Lisäsin samalla sekaan reippaasti hamsterin vanhoja puruja. Nyt kompostori on siis taas yhtäkkiä puolityhjä ja huomenna bakteerit jo muhentelevat innolla uusia perunankuoria. En koskaan lakkaa ihastelemasta, kuinka hienosti luonto hoitaa hommat. Sen sijaan harrastelijapuutarhurilta ei aina mene kyllä kaikki tuubiin. Ihastelin auringon räkittäessä kaikkea vihreää, mikä oli lumen alta paljastunut. Esimerkiksi viime kesän uusia alppiruusuja. H E T K O N E N! Puissa ei ole lehtiä, maa on jäässä ja aurinko paistaa ikivihreisiin täydeltä terältä, sehän tappaa nuo pienet taimet alta aikayksikön. Melkein yhtä nopeasti peittelin ne juuttikankaalla. Varjostusverkkoa ei tuolla aikataululla löytynyt eikä kankaita saanut mihinkään kiinni. Jos tulee tuulinen päivä, saan käydä keräilemässä kankaita naapureiden pihamailta. Onneksi tuo on sentään painavampaa kuin ne vihreät muoviset varjostuskankaat, jotka katoavat taivaan tuuliin heti kun selkäsi käännät.