



Sain yhtenä vapaa-aamuna inspiraation repiä telkkahuoneen vanhat vinyylitapetit kukkaboardeineen veks. Remppa on ollut suunnitelmissa vuosikausia, mutta kun ei olla osattu päättää seinämateriaalia, se on lykkääntynyt. Nyt oli pakko päättää. Huone on yli kolme metriä korkea, mutta ei kovin suuri, mikä aiheutti pientä päänvaivaa. Haaveilin betonimaisesta pinnasta, mutta pelkäsin kaivomaista tunnelmaa. Lopulta päädyttiin hankkimaan olkkariin näkyvään päätyseinään valokuvatapetti.
Luontoteema oli itsestäänselvä, mutta vaihtoehtoja oli todella paljon. Monet valokuvatapetit ovat tietyn korkuisia ja meille liian matalia, mistä syystä päädyttiin PHOTOWALL:iin. Heidän sivuillaan oli myös kiva mahdollisuus valita suosikkeja. Valittiin miehen kanssa omat suosikit ja sen jälkeen pudoteltiin toistemme valinnoista pois ne, mitkä ei miellyttäneet. Lopulta päädyttiin tapettiin nimeltä Foggy morning. Tapetti painettiin mittojen mukaan ja kohdistuksen sai tehdä itse. Jälkikäteen olisin ehkä kohdistanut vähän erilailla, nyt laitimmainen mänty katkeaa keskeltä. Se johtui siitä, että otettiin ohjeiden mukaan hiukan varaa mittoihin eikä muistettu, että ylimääräinen osa lähtee oikeasta reunasta pois. Toimitus oli nopea ja ilmainen ja tapetin laitto todella helppoa. Tapetointiin meni kolmisen tuntia, normaalikorkuisen seinän tapetointi olisi vielä nopeampaa. Voi niitä aikoja, kun liisteri piti sutia tapettiin ja vetyttää, ei kaivata sitten yhtään.
Pojan asuntoa sisustaessani huomasin, että verkkokaupoista tulee usein tarjouspostia, kun käy sivuilla pyörimässä, mutta jää sitten vielä miettimään ostokset ostoskorissa. Säästin näin todella paljon. Myös PHOTOWALL:lta tuli 15%:n alennussähköposti, joka ei edes umpeutunut tietyssä ajassa, vaikka postissa niin luki.
Maalattuihin seiniin tuli himmeä Bungalow. Värin piti olla vaaleanharmaa, mutta on kyllä hiukan sinertävä. Vielä pitäisi hankkia ainakin verhot ja kattolamppu (edellinen kolahti tikkailla rikki) ja sohvan yläpuolelle peili tai taulu tms. Katsoessani näitä kuvia tajusin, miten likainen meidän sohva on. Pesin päällyset 15 minuutin kylmässä pikapesussa, kun en löytänyt pesuohjeita ja sekin riitti muuttamaan värin greigestä takaisin harmaaksi.
Olin vähän ajatellut, että oviseinälle tulisi jonkinnäköisiä hyllyjä, mutta kun tuo tapetti on jo aika runsas (noin kauniisti sanoen :), niin en sitten halunnutkaan kuin vanhat pov-lampetit ja kellon. En tiedä, olemmeko vielä ihan varmoja, että kuinka hyvä idea tämä tapetti oli, mutta helppohan tuo on poistaa, jos alkaa kyllästyttämään :).
