Valmiina rippijuhliin

 

1306_lumipisara1.jpg

1306_valkoinen_särkynytsydän.jpg

Löysin keväällä olkkarin ikkunan alta aivan paraatipaikalta nimikyltin ’leucojum’, mutta mitään ei näyttänyt kasvavan. En muistanut tällaista sipuliheräteostostakaan lainkaan, mutta viikolla löysin muiden kasvien joukosta pari kukkivaa tainta ja google kertoi suomenkieliseksi nimeksi lumipisara eli kevät- tai suvikello. Kauniita ovat, kukat pari kertaa suurempia kuin kielolla, joka myös aloittelee kukintaa. Viime vuonna lahjaksi saadut valkoiset särkyneet sydämet selvisivät talvesta hengissä. Kuvassa isompi taimista, joka jo vähän kukkiikin.

Melkoisen työteliäitä päiviä on olleet ekat lomapäivät ja tässä kuvassa meidän huomenna konfirmoitava esikoinen. Omassakin pihassa riittää nyt kuvattavaa, kun tintin ja räksän poikaset ovat jo lennossa ja kirjosiepon poikien lähtöä odotellaan. Huomenna jännä päivä sekä pojalla että vanhemmilla!

1306lassi.jpg

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe

Kesäloma

1106_ukkolaukka.jpg

Ensimmäinen kesälomapäivä oli siivouspäivä ja nyt on lattiat vahattu, viimeisetkin ikkunat pesty, ulkorappu jynssätty ja matot ja sohvat tampattu. Jääkaapissa odottaa vielä iltapuhteiksi pikkuleipätaikina. Ajankohta on sunnuntaisille rippijuhlille kyllä aika otollinen, sillä omenapuiden lisäksi nyt ovat täydessä kukassa syreenit, alppikärhö ja taatanpihlaja. Myös ukkolaukat, mirrinminttu, bellis ja vuorikaunokit ovat ehtineet kukkaan. Ensimmäinen pioninnuppukin on jo aika pullea ja saattaa ehtiä aueta, jos lauantaista tulee lämmin päivä, niin kuin on  luvattu. Tänään oli hyytävän kylmä tuuli, vaikka aurinko paistoikin.

1106_kooste.jpg

 

Koti Sisustus