Vahvoja värejä

Akileija & ukkolaukka

akileija2.jpg

akileija_ja_ukkolaukk.jpg

Eka itse kasvatetun petunian kukka ikinä ja ukkolaukan nuppu, josta tykkään vähintäänkin yhtä paljon kuin itse kukasta

petunia_ja_ukkolaukka_iso.jpg

Kävin tänään kaverin kanssa puutarhalla ja kasvihuoneita kierrellessä vierähti tovi jos toinenkin. Keräsin taimia pikku hiljaa pihalle, kunnes totesin, että nyt taitaa riittää ja katsahdin saalistani. Väriskaala oli melko niukka, 90% vaaleanpunaista ja 10% valkoista. Sitä hämmästellessäni myyjä kertoi, että tänä keväänä vaaleanpunaista ja valkoista on myyty selvästi enemmän kuin normaalikesinä ja vastaavasti kirkasta punaista, keltaista ja tummaa, jota viime vuonna meni paljon, on myyty vähän. Minulla tuo skaala on kyllä aina ollut tuollainen ja samat sävyt valitsi kaverikin. Sain taimet istuteltua ja nyt ollaan siltäkin osin valmiina juhliin. Tarkoitus oli, että kasvatan kaikki kesäkukat itse, mutta kun vasta ensimmäinen itse kasvatettu petunian kukka aukesi muutama päivä sitten, niin en usko, että viikossa muuttuvat upeaksi kukkamereksi, vaikka olenkin selvästi aikaisessa kylvötaimien kanssa. Koska kukat pääsivät multaan vasta iltayhdeksän maissa ikkunanpesun jälkeen, kuvat niistä jäävät toiseen kertaan ja nyt on vuorossa vähän rohkeampia sävyjä kukkapenkeistä. Oranssi ja keltainen ovat hyvä pari ja kontrastiksi sopii hyvin vastaväri violetti, jonka kanssa myös kermanvaalea akileija näyttää aikas kivalta. Viherpeukaloilla pitäisi kyllä olla keväällä muutama työpäivä, jolloin ainoana tehtävänä olisi kerätä voimia katselemalla kukkia. Toimisi ainakin minulla paljon paremmin kuin mikään virkistys- tai liikuntapäivä.

Tulikellukka & kullero

tulikellukka_ja_kullero_kooste.jpg

 

Koti Sisustus

Pihalampi

Voi miten likaista on vesi meidän pihalammessa. Lampi on täynnä nutipäitä eikä sen vettä nyt voi oikein vaihtaa. Rippijuhliin mennessä lampi on kyllä saatava putsattua ja hätätapauksessa on tyhjennettävä vesi siivilän läpi ja kipattava nutipäät ämpäriin talteen puhdistuksen ajaksi. Ennen puhdistusta on turha yrittääkään laittaa lampeen pumppua, se menisi tukkoon heti. Kasvit tuntuvat likaisessa vedessä viihtyvän mainiosti.

0206_pihalampi2.jpg

0206_pihalampi1.jpg

 

Koti Sisustus