Nyt on harvinainen hetki, kun puutarhassa ei ole oikeastaan muuta tekemistä kuin kastelu. Yleensä siirtelen tai leikkaan kasveja, kitken tai kanttaan lähes aina, mutta nyt on liian kuivaa ja kuumaa tehdä mitään näistä tai sitten ei ole tarvetta. Edes rikkaruohot eivät tunnu kasvavan. Lehtokotilotkin ovat kaivautuneet jonnekin, minne saisivat jäädä ihan pysyvästi. Eli nyt ei voi kuin nauttia joka päivä aukeavista uusista pioninkukista, jasmikkeen tuoksusta ja köynnöshortensian hattarapilvistä ja iltaisin kastella pahimmin lorpallaan olevia kasveja.

Kasveja on parempi kastella pieni ala kunnolla kerralla, kuin kaikkia vähän. Kannullinen vettä kukkamaalle ei lohduta kuin kastelijaa ja pahimmillaan pahentaa tilannetta, kun kasvien juuret hakeutuvat pintaan ja ovat entistä alttiimpia kuivumiselle. Meillä on onneksi vielä kaivossa vettä ja voin kastella niin paljon kuin haluan, mutta suuri osa kasveista kyllä selviää ihan itsekseen, meillä on onneksi sen verran varjoisa ja alava piha.

Kastelun jälkeen kannattaa kurkata pintaa syvemmälle. Itse hämmästyin, kun mielestäni perusteellisen kastelun jälkeen totesin maan kastuneen vain ihan pinnasta. Laventelin siementaimien viereen oli pakko jopa kaivella pieniä koloja, kun rinteeseen kasteltu vesi valui muuten vallan pois.