Serbiankuusentaimia

Etupihalla kasvavien kolmen serbiankuusen juurelle on ilmaantunut ainakin kymmenkunta pientä kuusentainta. Yksi on vähän suurempi ja alapuolelta jo selkeästi hopeanhohtoinen, joten eiköhän nämä ole kaikki serbiankuusia. On varmaan ihan pakko alkaa kasvattelemaan näitä, meillä kasvaa pikkuisia tavallisia kuusiakin jo vähän siellä sun täällä. Viime kesänähän kokeilin niiden leikkaamista, josko niistä saisi pieniä ja tuuheita koristekuusia. Nyt pitää vain löytää noille taimille parempi paikka, suurten serbiankuusten juurella maa on melkoisen kova, ihmettelen, että siinä ylipäätään kasvaa yhtään mikään. Toivottavasti saan nämä söpöläiset jotekin kaivettua juurineen.

su_serbiankuusi.jpg

 

Koti Sisustus

Vaalipäivä kuvina

Omenapuun alla valkovuokot notkistelevat siroja niskojaan valmiina varastamaan koko shown, mutta toistaiseksi kevätsahramit ja lumikellot ovat meidän pihan prinsessoja. Varsinkin nuo puhtaan valkoiset krookukset ovat kyllä niin kauniita, että niitä pitää hankkia lisää. Idänsinililjat eli skillat ovat myös lähtökuopissa puhtaansinisine nuppuineen. Ensimmäinen sinikeltainen esikko näyttää lehdettemän pensasaidan juurella paljaassa mullassa melkein epätodellisen siniseltä. Onnistuin herättämään ensimmäisen tokkuraisen kimalaisen poistamalla sen kuohkeina talvivällyinä toimineet talvisuojaturpeet köynnösruusujen juurelta. Ruusut näyttivät selvinneen talvesta hyvin, samoin suurin jalokärhö, jonka vähän hätäisesti siirsin loppukesästä ja jonka pelkäsin kuolevan. Sen sijaan viime kesänä nimipäivälahjaksi saamissani valkoisissa särkyneissä sydämissä ei näy minkäänlaista elonmerkkiä. Jos ne ovat heittäneet henkensä talven aikana, niin neljättä kertaa en enää niiden kasvatusta yritä. Varsinkin kun sitä tavallista vaaleanpunaista olen jakanut moneen paikkaan ja lahjoittanut kavereillekin ja joka vuosi rehottaa entistä komeampana ja on nytkin jo hyvässä kasvussa.

Kevätsahramien aika on nyt

su_krookus2.jpg

su_krookus3.jpg

Seuraavaksi valkovuokkojen

su_valkovuokko.jpg

ja skillojen

su_skilla.jpg

Ensimmäinen esikko

su_esikko.jpg

 

Koti Sisustus