Päivän pituus tuplaantunut!

Aurinko nousee meillä tänään klo 7:19 ja laskee 17:57. Päivän pituus on tuplaantunut jouluaatosta ja tuntuu, että vuorokauteen on tullut saman verran lisää tunteja. Aamulla herätessä ei tarvitse sytyttää valoja lainkaan, mikä sopii keinovaloa vieroksuvalle aivan erinomaisesti. Onneksi tuli suunniteltua talo niin, että vessoissa on ikkunat ja kylppäriinkin luonnonvaloa saadaan lasiovesta ja lasitiili-ikkunasta. Ja mikä parasta, seuraavan kuukauden aikana päivä pitenee taas peräti kolme tuntia, aivan huimaa! Jos joku muukin haluaa selvitellä päivän pituutta, niin siihen löytyy verme täältä.

Valo on antanut huiman kasvuspurtin myös kellarista loppiaisen jälkeen lähes lehdettömänä tuodulle vaahtera-auliolle (1. kuva).

vaahteraaulio.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä

Tulppaaneja taas

Ihan pakko oli ikuistaa sunnuntain auringossa vielä nämä samat viikon vanhat tulppaanit. Ostin ne ihan marketista, mutta valitsin vedessä olleet ja nämä ovatkin kestäneet aivan upeasti. Valkoiset nupullisina ostetut olen kiikuttanut useana iltana kuistin viileyteen ja ne kukkivat vielä ihan täysillä. Punaiset ovat jo kuivumassa, mutta eteerisen kauniita nekin.

valkoisettulppaanit1.jpg

valkoisettulppaanit3.jpg

valkoisettulppaanit5.jpg

valkoisettulppaanit6.jpg

punaisettulppaanit1.jpg

Koti Sisustus