Syksyllä ruukkuihin laitetut kukkasipulit ovat lähteneet pimeässä kellarissa viini- ja cokispullojen vieressä turhan aikaisin kasvuun. Auringonvalon puutteessa ruukuista punkevat alut ovat kalvakan keltaisia enkä millään raaski yrittää himmailla niiden kasvua enää. Kellarin lämpötila näyttää nyt 7,7 astetta, joten kuvittelisin lämpötilan olleen koko talven suht hyvä tällaiseen kasvatukseen, ehkä muutama aste vähemmän olisi ollut kuitenkin parempi. Ja sipulit olisi varmaan kannattanut istuttaa syvempään. Kertaakaan en ehtinyt näitä kastella, joten liiasta kosteudesta ei liene kyse. En edes muista, että mitä nämä pikkusipulit ovat, toivoisin niiden olevan helmihyasintteja. Saas nähdä, tuleeko näistä mitään muuta kuin lehtiä ja juurelle pitäisi varmaan jostain kehittää sammalta tai jotain muuta kaunista.

Myöskään pelargoni- ja ruusurintamalla ei näytä hyvältä. Kukkiin iski tuttuun tapaan hirveä kirva-armeija heti varastoon viennin jälkeen ja kukat ovat melkoisen huonossa kunnossa. Ainahan ne ovat aika surkeita tähän aikaan olleet, mutta täsmälleen vuosi sitten näytti kuitenkin hieman paremmalta.

Viime vuoden pistokkaat kukkivat tosi ihanasti elokuulla, mutta isoimmat niistä kuolivat talven aikana ja pienimmät ovat tuossa harmaassa ruukussa pienempiä kuin tämän vuoden pistokkaat. Toivottavasti intoutuvat tuosta isosta ruukusta ja uudesta mullasta parempaan kasvuun.

Ja kaikkein surullisin näky odotti eräänä aamuna olkkarin ikkunan alla. Olinkin melkein varma, että räystään alle fiksusti istuttamani ihana rungollinen pikkusyreeni ei tule kevättä näkemään ja niinhän se näytti kuin salaman iskeneeltä. Paitsi että iskijänä oli katolta pudonnut lumi. Ostin taimen jokunen vuosi sitten viimeisestä alennusmyynnistä, joten taloudellinen menetys oli pieni, mutta tykkäsin tästä kovasti ja harmittaa vietävästi, että  menin istuttamaan sen tuollaiseen paikkaan. Halusin niin ihailla sitä olkkarin sohvalla makoillen ja oli sen verran matala, että kauempaa ei olisi onnistunut. Luulisi kyllä jo tällä kokemuksella, että tällaisia mokia osaisi välttää, mutta niin vain tunteet joskus ylittää järjen äänen 🙂