Lauantaikukat

Vaihtelevatko säät nykyään enemmän kuin ennen, vai kuvittelenko vain? Toivottavasti tämä ei ole sitä ilmastonmuutosta. Meillä oli viikolla kaksi talvipäivää. Pakkanen puraisi oikein kunnolla, yläkerran tasollakin oli vielä aamulla kaksi pakkasastetta. Herkimmät kasvit, kuten kesäkurpitsa, paleltuivat. Räntää tai lunta meidän leveysasteilla ei kuitenkaan satanut. Kesäkurpitsoja ehdimme syödä aika riittävästi, viimeiset isoksi päässeet täytettiin ja niistä tuli ihan älyttömän maukkaita. Koversin sisuksen melonikauhalla ja sekoitin puoleen sisällöstä kinkkua ja herkkusieniä, päälle pippuria, aurajuustomurua ja mozarellaraastetta, nam! Puolet sisällöistä syötiin tänään täytettyjen paprikoiden sisällä. Mutta nyt on taas lämmintä, aloitin aamun juoksulenkillä metsässä, kun muu perhe vielä nukkui. Jätin kaiken tekniikan kotiin ja hölköttelin ihan niin hitaasti kuin halusin ja kuuntelin vain omia ajatuksiani ja luontoa. Olipa mukava päivänaloitus. Iltapäivällä kävimme vielä samassa paikassa poimimassa ämpärillisen suppilovahveroita. Lauantaikimpuksi sain mieheltä ruusuja ja toisen kimpun tein eilisen syysmyrskyn katkaisemasta pallohortensiasta ja komeamaksaruohosta. Maksaruohot ovat osittain samoja, joista tein kimpun pari, kolme viikkoa sitten. Tykkään tosi paljon tuosta kaverilta saadusta maksaruohosta. Juurrutin siitä toisen taimen, joka on lähtenyt hyvin kasvuun pensasruusujen edessä. Olkkariin muuttanut vaahtera-aulio kukkii ihanasti, en millään raski nyt sitä leikata, vaikka onkin terassilla kesän aikana kasvanut köynnösmaiseksi ja vähän honteloksi.

Oman pihan lauantaikimppu

kimppu1.jpg

kimppu2.jpg

kimppu3.jpg

Syksyinen ruusukimppu

ruusu2.jpg

ruusut1.jpg

Sisälle muuttanut vaahtera-aulio

vaahteraaulio1.jpg

 

Koti Sisustus

Toista kierrosta

Osa perennoista ehtii hyvinä kesinä kukkia kahdesti, kunhan ne leikataan ensimmäisen kukinnan jälkeen. Vuorikaunokki on yksi niistä ja nyt on toisen kukinnan aika. Minusta näiden väri on ihanan intensiivinen sininen. Nyt annan näiden kukkia ja kuihtua rauhassa ja jätän siemenet tiklien syötäväksi. Olikohan näillä kuvilla jotain tekemistä sen kanssa, että ostettiin tänään lapsille yläkerran aulaan sininen divaani. Vähän jännittää, miltä näyttää, ruskea olisi ollut turvallisempi (lue tylsempi) vaihtoehto. Kangas oli kyllä tosi kiva kivipesty ja vesipestävä ja itse divaani ihan täydellinen, kotimainen, untuvatäytteinen ihanuus. Voipi olla, että kuukauden päästä yläkerran telkkarista tapellaan, nyt se on ollut melkein esikoisen yksityisaluetta.

vuorikaunokki1.jpg

vuorikaunokki2.jpg

 

Koti Sisustus