Syksyn merkkejä

Viime viikonloppuna tuli yhtäkkiä niin syksyinen olo, että päätin ostaa marketista pari tarjouskanervaa. Kukkakaupan alelaarista nappasin lisäksi tuollaisen kolmen euron pajusarven, johon kanervan lisäksi istutin pikkutalviota ja kietaisin pitkät rönsyt ruukun ympäri. Ripustin sarven postilaatikkokatokseen ohikulkijoita ilahduttamaan. Kanervien lisäksi syksyn tuntua tuovat koivun lehdet, joita harjailin kiveyksiltä jo kokonaisen kottikärryllisen. Kun lisäksi siivosin marjapensaiden aluset ja kiskoin humalan alas koristeomenapuusta, täyttyi jo ensimmäinen kolmesta kompostikehikosta.

Ps. Viikonloppuna rustattu otsikko ja teksti tuntuvat tänään vähän hupaisilta, sillä tänään on ollut jo talven tuntua. Lämpömittari näytti aamulla yläkerrassa pari astetta pakkasta ja kilometrin kävelymatkalle kimppakyydiltä töihin varustauduin pitkillä kalsareilla, pipolla ja toppatakilla ja kylmä oli silti mennen tullen. Viikolla julkaistavat jutut olen nyt siis kirjoitellut etukäteen, koska viikolla en oikein ehdi.

kanerva.jpg

 

Koti Sisustus

Kesäkukat suojaan!

Jopas alkoi hyytävänä tämä viikko. Onneksi nappasin aamulla tikkitakin päälle ja lakin päähän, vaikken tiennytkään, että lämpötila laskee päivän mittaan viidellä asteella, sade alkaa ja lykkää vielä kunnon puhurinkin, niin että +5 tuntuu -1:ltä. Äsken kävin hakemassa kesäkukkapurkit neljän seinän sisälle, osan suoraan varastoon, osan kuistille ja osan ruokailutilaan. Iso vaahtera-aulio pitää vielä saada loppusijoituspaikkaan eli varmaankin olkkariin ja jättimäinen pasuunakukka kellariin tai varastoon, mutta niitä en saa itse nostettua. Kesäköynnöksen ja sen kanssa samassa purkissa kasvavat omat pelargonipistokkaat peittelin pojan naamiointiverkolla, toivottavasti se vähän suojaa yöllä tulevaa hallaa vastaan.

Ostin puutarhamessuilta heräteostona japanilaisen ihmekukan juurakkoja, koska niiden myyjä oli hyvä työssään. Ne ovat kyllä olleet melkoinen pettymys. Ensinnäkään värit eivät pitäneet paikkaansa ja pelkäänpä pahaa, että eri värien laarit tasattiin päivän päätteeksi, koska niin pahasti pieleen nuo värit menivät. Lisäksi kukat ovat todella vaatimattomia, vaikka taimet muuten ovat komeita.Voi tietysti olla, että en ole osannut niille tarjota parhaita mahdollisia olosuhteita, mutta silti, älkää menkö messuilla samaan halpaan! Luin heti messujen jälkeen monta vastaavaa kommenttia myyjän turhista lupauksista aiempina vuosina. Nämä eivät siis myöskään selviä ulkona talvesta, vaikka myyjä niin lupasi, vaan juurakot on talvetettava dahlioiden tapaan.

Kauniita kukkia

ihmekukka1.jpg

ihmekukka2.jpg

Mutta niin pieniä ja lyhytikäisiä. Seassa päivänsineä ja juurella keltapeippiä.

ihmekukka3.jpg

 

Koti Sisustus