Kesäloman jälkeen olen joka perjantai ollut ihan naatti viikon töistä, työmatkapyöräilystä ja kuntopiiristä. Tänä perjantaina kävelin vielä töistä valokuvanäyttelyyn, takaisin töihin ja 14 kilsaa pyörällä kotiin. Ja joka kerta olen ajatellut, etten tee mitään koko viikonloppuna. Löhöän, luen, katson telkkaria ja nukun. Ja joka kerta olen hypännyt lauantaiaamuna tikkana puuhaamaan jotakin ja lopettanut sunnuntai-iltana. Viime viikonlopun siivosin, pesin pyykkiä, mankeloin, silitin ja laitoin ruokaa. Tänään olin puutarhahommissa jo kello kahdeksan. Pistin koko pihan kerralla uusiksi. Kaikki vuosia vaivanneet vääränväriset ja -kokoiset kasvit saivat kyytiä ja lopetin kolmelta. Tai pitäisi varmaan sanoa, että pidin tauon kolmelta, nappasin pari kuvaa, kirjoitin tämän ja polkaisin kauppaan viikonlopun ruokaostoksille ennen muun perheen kotiutumista harrastuksista. Saapa nähdä, maltanko levätä edes tätä lauantai-iltaa. Käyköhän muille näin? Mistä se inspiraatio ja voima aina yön aikana kumpuaa? Lopputulos ei silmiä hivele ja muutaman paikan asukit ovat vielä mietinnässä, mutta viherpeukalo uskoo ja toivoo, että viimeistään vuoden päästä voi todeta, että kyllä kannatti 🙂

Keltaiset etsivät uutta kotia

Japaninkuunliljojen tuplaus jakamalla

Kirjavien kuunliljojen siirtoa ja jakamista ja kahden nauhuksen jättämä tyhjä tila

Pihlaja-angervon pikaparturointi

Rikkaruohottuneen ketoneilikan ja pikkusydämen ylöskaivuu, puhdistus ja uudelleenistutus