Uuteen vuosikymmeneen

Miettiessäni tulevaa uutta vuosikymmentä tajusin, että sen aikana lapset muuttavat pois kotoa, toivottavasti valmistuvat opinnoistaan ja löytävät paikkansa työelämästä, ehkä perustavat perheen ja itse päädyn eläkeiän kynnykselle, mies todennäköisesti jo eläkkeelle. Apua! Parempi olla enempiä miettimättä ja nauttia tästä hetkestä. Ja vaikka yksittäiset vuodet tuntuvat vyöryvän vauhdilla, niin aika kaukaiselta tuntuu aika, kun lapset olivat 8 ja 10, joten eivät nuo vuosikymmenet kuitenkaan ihan hetkessä vierähdä.

Meillä oli aamupäivällä melkoinen lumimyräkkä ja maisema muuttui taas kerrasta ihanan valoisaksi (instan tarinoissa muutama video) viikon lumettomuuden jälkeen. Kuusi nököttää vielä olkkarissa ja punaiset hyasinttini ovat vasta päässeet täyteen kukkaan. On kyllä melkoinen ero kukkakaupan ja halpiskaupan hyasinttien kukintojen tiheydessä. Nämä ovat niin painavia, että fiksua olisi varmaan leikata ne jo maljakkoon, mutta vielä en ole hennonut. Synttärilahja-amarylliksenikin kukkivat vielä pitkään, toinen ei ole saanut vielä yhtään kukkaa auki.

Melkein tekisi jo mieli alkaa miettiä siementilauksia, mutta ehkä yritän ensin hoivata vähän talvetettuja taimia, kuihtuneita ruusun ja pelargonian lehtiä on varastossa ja kellarissa riittävästi ja kastelukin on tainut jäädä vähän turhan vähiin. Chilit ovat edelleen huoneen lämmössä ja olen miettinyt niiden leikkausta, mutta sitäkään en ole hennonut tehdä, kun niissä on vielä hedelmiä, vaikka aika ränkyiksi ovat pimeyden ja ehkä kuusenkin takia muuttuneet. Ehkä sitä vielä ehtii, vasta on kuitenkin uutta vuotta muutama päivä takana ja koko ihana uusi kasvukausi edessä!

 

Koti Piha ja puutarha

Joulukorttimaisemissa

  

Joulupäiväksi saatiin ihana joulumaisema ja tuntui, että joulu alkoi ikäänkuin uudestaan. Pääsimme jopa hiihtämään, joskin latu oli tehty tykkilumesta. Ilman valkoista maisemaa ei silti olisi varmaan hiihtämään tehnyt mieli, ihan niinkuin en pysty pääsiäisenä enää orientoitumaan lasketteluun, vaikka lunta pohjoisessa riittäisikin. Tänään käytiin ladulla jo toisen kerran ja aika kuhina lyhyellä lenkillä olikin. Samaan aikaan vieressä lämpisi avantosauna ja toiset uivat rantaa pitkin kulkevan ladun vieressä. Olisi kiva kokeilla joskus hiihtolenkin jälkeen saunaa ja uintia, mutta tänään nautitaan oman saunan löylyistä.

Saunaterassin viereisissä pensaissa olevat kynttiläsarjat ovat lumimaisemassa omat suosikkini. Ilman lunta valot ovat mielestäni liian ruskeat, mutta lumi jotenkin kirkastaa ne. Maisema on vähän muuttunut naapurin uuden autokatoksen myötä, mutta heilläkin on onneksi siinä kauniit jouluvalot.  Vielä kun pensaiden takana loistaa reilusti valaistu kasvihuone ja mies tykkää sytytellä kynttilöitä ympäri pihaa ripustettuihin lyhtyihin (tänään piti käydä jo kynttiläostoksilla), niin  joulumaisema on aika täydellinen.

Tänään vielä syödään jouluruokia,huomiseksi lupasin jo pizzat. Parin elokuvan ja lautapelien jälkeen tänään on vuorossa tv-jalkapalloa, studiossa juuri muistutettiin, että pukki asuu nykyään Norwichissa eikä Korvatunturilla 😉

Koti Piha ja puutarha