Menemme tänään tyttöporukalla kilistelemään ystävän uuteen kotiin ja sieltä kaupungille syömään. Lupasin tekaista tilaisuutta varten kimpun ja jouduin puntaroimaan pionien ja vuokkojen välillä, mutta päädyin lopulta vuokkoihin siksi, että ne kestävät maljakossa suorastaan hämmästyttävän kauan. Viikko sitten tehdyissä sekakimpuissa kaikki muut kukat olivat tänään aivan kuihtuneet, mutta kanadanvuokot olivat vielä aivan kunnossa. Kimpun sitominen oli myös äärimmäisen helppoa. En ole koskaan opiskellut sidontaa ja se on minusta vaikeaa, suoraan maljakkoon tai sieneen onnistuu tietysti helposti, mutta lahjaksi vietäväksi kimpuksi ei. Näissä vuokoissa on tuuheat lehdet, jotka lähtevät n. puolivälistä vartta, jolloin laitettaessa varret yhteen, kimpusta tulee automaattisesti kauniin leveä ja siihen on helppo lisätä spiraalimaisesti ympärille muutama kuunliljan lehti. Helpompaa ei voisi ollakaan. Ja näitä vuokkojahan meillä on oikeasti paljon. Kuvasta ei ehkä selviä mittakaava, mutta kimppu on iso, halkaisija on n. puoli metriä ja korkeus lähes sama.

Kortin tein taas ihan ex tempore ja siitä tuli hyvin yksinkertainen. Tykkään kirjaimista ja kalligrafiasta yli kaiken, joten pääpaino korteissani tahtoo nykyään olla niissä. En yhtään tiedä, miltä nämä näyttävät sellaisista, jotka eivät ole kirjaimiin hurahtaneet, toivottavasti eivät liian karuilta. Teksti on kirjoitettu cola-kynällä seepianvärisellä musteella ja siihen on jälkikäteen lisätty vähän guassikultaa. Sisällä on luonnonvärinen sisälehti, jossa ovat antajien nimet samalla tyylillä kirjoitettuina parin sydämen kera ja lehti pysyy kiinni kalastajanlangalla, joiden päähän sidoin paljettimaiset sydämet.