Olen poikkeuksellisesti joutunut tällä viikolla huolehtimaan perheen ruokahuollosta. Viikolla meitä oli vain kaksi, eilen kolme ja tänään on koolla koko perhe. Niin vähän olen viime aikoina käynyt kaupassa, että rutiinit tuntuvat vallan kadonneen. Molemmilla kerroilla hukkasin kauppalistan, ekalla kerralla se jäi kotiin, mutta tänään sitä ei löytynyt mistään.  Viikolla huomasin vasta kassan jälkeen alekukkapöydän, mutta tänään se olikin sitten suurin piirtein ainoa asia, jonka ilman listaa muistin.

Suuntasin sille ihan ensimmäiseksi. Valitsin ensin vaaleanpunaisen neilikkakimpun, mutta koska siitä puuttui aletarra enkä halunnut alkaa ruuhkassa selvittelemään asiaa kassalla, niin päädyinkin tällaisiin kolmeen villinnäköiseen kukkaan. Kuitissa lukee neulaprotea 2,95 🙂 . Ne eivät ole yhtään tyyliäni värin tai minkään suhteen, mutta syyskotiin sopivat kyllä kuin nenä päähän. Koska en omista kaunista korkeaa ja kapeaa maljakkoa, päätin vähän tuunata kimppua ja lopulta siitä tuli sitten näin muhkea. Onneksi neilikkakimpusta puuttui hinta, se olisi ollutkin aivan liian kesäinen väriltään.

Alkaa muutenkin olla aika kaivella syystekstiilit ja kynttilänjalat esiin, ne tuntuvat pitkästä aikaa taas kuin uusilta ja ympäristö kiittää, kun aina ei osteta uutta! Välillä tuntuu, että lapsillekaan ei jää nykyään pysyviä muistoja tavaroista samaan tapaan kuin omassa lapsuudessani 60-70 -luvuilla, kun taloudellisista syistä ei voitu joka joulu vaihtaa koristeiden väriä, vaan sama muutamaan kertaan palamaan syttynyt puinen possukynttilänjalka ja tonttukranssi kaivettiin vuodesta toiseen esiin ja ihan takuulla löytyvät aikanaan vanhempieni jäämistöstä.