Sittenkin vaaleanpunainen !

Nimittäin tuo melkein minun kokoiseni pasuunankukka. Pelkäsin sekoittaneeni taimet, kun vaihtelin niitä isompiin purkkeihin. Ei pitäisi koskaan luottaa tähän kanan muistiin. Vielä edellisen postauksen kuvassa ensimmäinen aukeava kukka näytti kovasti keltaiselta. Perjantaiaamuna meinasi mennä tyrnipuuro väärään kurkkuun, kun huomasin, että kukka on sittenkin vaaleanpunainen. Hihkuin niin, että pelästytin unenpöpperöisen lapsen. Kukka on parikymmentä senttiä pitkä ja tuoksuu ihanasti. Ensi kesänä kukka pääsee koko kesäksi taivasalle, koska alkoi heti tehdä uusia lehtiä ja nuppuja, kun siirsin sen pois terassilta. Lisäksi lupaan lannoittaa ja kastella niin ahkerasti, että kukkii hyvissä ajoin. Täytyy käydä lukemassa tätä päiväkirjamerkintää talven ja kevään aikana, kun manailen tuota valtavaa kokoa. Se aiheuttaa jonkin verran haastetta talvisäilytykseen eikä sitä voi keväällä totuttaa asteittain ulkoilmaan tai nostella suojaan hallalta. Nyt kun olen saanut tämän lempilapseni isoksi ja vahvaksi, pitää löytää keltaisille kavereille hyvät kodit. Olen jo jaellut pistokkaita niin ahkerasti, että heti ei tule mieleen, kenelle niitä tarjoaisi, täytyy vaikka laittaa fb:iin tarjolle keväällä. Mietin taas, miten paljon iloa tästä viherharrastuksesta on. Ihan heti ei tule mieleen kovin montaa arkiasiaa, joka saisi minut flunssaisena koleassa ja pimeässä syysaamussa kiljumaan riemusta. Näitä ilonaiheita onkin ollut viime aikoina yllättävän monta, ensimmäistä kertaa kukkiva soihtuköynnös ja oudon kukinta-ajan valinnut saint paulia sekä ulkoa sisään siirretty nuppuja tekevä orkidea. Täytyypä kuvata niitäkin. Tänään nautin yksinäisyydestä, koko muu perhe on viikonlopun reissussa ja saan tehdä ihan mitä lystään. Eli käytännössä käydä kirpparilla, mankeloida lakanoita ja käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kirjaa 🙂 Jos olisin ihan terve, lisäisin listaan pitkän hölkkälenkin, saunan ja pari lasia viiniä. Pienet on ilot tähän ikään päästessä!

pasuunapieni3.jpg

pasuunapieni2.jpg

Tässä vielä nuppu muutama päivä sitten, ei vaikuta yhtään vaaleanpunaiselta

pienipasuuna.jpg

 

Koti Sisustus

Tunkua eteisessä

ja vähän muuallakin… Nimittäin yöpakkaset tulivat ja kesäkukat piti pelastaa sisään. Osan monivuotisista vein suosista talvisäilöön jo aiemmin, mutta yksivuotisia ajattelin vielä vähän säästellä, josko tästä vielä kelit lämpeisivät. Hieman haittaavat eteisen käyttöä, varsinkin, jos siellä on liuta pikkupoikia, kuten meillä aamuisin tahtoo olla. Itse olen kotona syysflunssan kourissa, joten pääsin todistamaan tuota aamun pikkupoikainvaasiota ja etsimään samalla kadonnutta pyörän avainta. 5 rönsyilevää kukkaruukkua, 3 poikaa, yksi tuhiseva äiti aamutakissa ja ainakin 20 kenkäparia kiireessä pienessä tuulikaapissa, jota suureellisesti joskus nimitän kuistiksi sen isojen ikkunoiden vuoksi, ei ole hyvä yhtälö. Tutkin joka kukkaruukun ja kengän, mutta ei vaan  löytynyt. Kiitos ja ylistys vara-avaimelle, jonka löytäminen vaati vain pirautuksen miehelle.

Kesä- ja koristekurpitsat on hellästi peitelty yksinkertaisen hallaharson alle. En kyllä usko, että kovasti paljon jaksavat enää kasvaa, mutta kun tämä syksyn luopuminen on aina niin tuskallista. Mietin muutenkin, että miksi en voi tehdä niinkuin muut, eli ostaa kesäkukat valmiina alkukesästä, nauttia niiden ruhtinaallisesta kukinnasta paras kesäaika ja heittää kompostiin syksyn tullen. Sen sijaan yritän kasvattaa hentoisia taimia keskitalvella aivan liian vähässä valossa (vihreä omatunto ei salli lisävalon käyttöä), koulia ja kääntää ja ulkoiluttaa ja naamioida olkkarin purkkiarmeijaa sisustukseen sopivaksi. Ulos istutuksen jälkeen suojata hallalta, auringolta, tuulelta, ötököiltä, palloilta, kaksi- ja nelijalkaisilta ja odottaa kuukausi tai kaksi ja sitten nauttia kukinnasta hetki, kunnes tuleekin halla ja on aika aloittaa sama rumba takaperin. Suojata ja sisäilyttää (=ulkoilutuksen vastakohta) kunnes pääsevät paleltumaan, kuihtuvat tai muu perhe saa hepulin, minkä jälkeen lopputulos on sama eli päätyvät kompostiin. Järjellä ajatellen järjetöntä, mutta elämä olis tylsää, jos aina pitäis toimia järkevästi.

pienieteinen3.jpg

pienieteinen.jpg

pienieteinen2.jpg

pienieteinen4.jpg

pienikesäkukka.jpg

pienipasuuna.jpg

Koti Sisustus