Nimittäin tuo melkein minun kokoiseni pasuunankukka. Pelkäsin sekoittaneeni taimet, kun vaihtelin niitä isompiin purkkeihin. Ei pitäisi koskaan luottaa tähän kanan muistiin. Vielä edellisen postauksen kuvassa ensimmäinen aukeava kukka näytti kovasti keltaiselta. Perjantaiaamuna meinasi mennä tyrnipuuro väärään kurkkuun, kun huomasin, että kukka on sittenkin vaaleanpunainen. Hihkuin niin, että pelästytin unenpöpperöisen lapsen. Kukka on parikymmentä senttiä pitkä ja tuoksuu ihanasti. Ensi kesänä kukka pääsee koko kesäksi taivasalle, koska alkoi heti tehdä uusia lehtiä ja nuppuja, kun siirsin sen pois terassilta. Lisäksi lupaan lannoittaa ja kastella niin ahkerasti, että kukkii hyvissä ajoin. Täytyy käydä lukemassa tätä päiväkirjamerkintää talven ja kevään aikana, kun manailen tuota valtavaa kokoa. Se aiheuttaa jonkin verran haastetta talvisäilytykseen eikä sitä voi keväällä totuttaa asteittain ulkoilmaan tai nostella suojaan hallalta. Nyt kun olen saanut tämän lempilapseni isoksi ja vahvaksi, pitää löytää keltaisille kavereille hyvät kodit. Olen jo jaellut pistokkaita niin ahkerasti, että heti ei tule mieleen, kenelle niitä tarjoaisi, täytyy vaikka laittaa fb:iin tarjolle keväällä. Mietin taas, miten paljon iloa tästä viherharrastuksesta on. Ihan heti ei tule mieleen kovin montaa arkiasiaa, joka saisi minut flunssaisena koleassa ja pimeässä syysaamussa kiljumaan riemusta. Näitä ilonaiheita onkin ollut viime aikoina yllättävän monta, ensimmäistä kertaa kukkiva soihtuköynnös ja oudon kukinta-ajan valinnut saint paulia sekä ulkoa sisään siirretty nuppuja tekevä orkidea. Täytyypä kuvata niitäkin. Tänään nautin yksinäisyydestä, koko muu perhe on viikonlopun reissussa ja saan tehdä ihan mitä lystään. Eli käytännössä käydä kirpparilla, mankeloida lakanoita ja käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kirjaa 🙂 Jos olisin ihan terve, lisäisin listaan pitkän hölkkälenkin, saunan ja pari lasia viiniä. Pienet on ilot tähän ikään päästessä!

Tässä vielä nuppu muutama päivä sitten, ei vaikuta yhtään vaaleanpunaiselta