Syystöitä

Tänään pääsin vihdoinkin pihatöihin. Oli pääsääntöisesti ihana auringonpaiste, mutta pari ravakkaa sadekuuroakin yllätti. Toisella kertaa jäin jumiin pihavajaan ja ihmettelin tömähdyksiä katolla, kunnes tajusin, että siellähän sataa omenia. Mies niitä tuolla keittelee ja pojan kanssa kerättiin tikkaiden avulla muutama litra luumuja. Ovat kypsänä niin hyviä, että ahneuksissani nielaisin yhdestä kivenkin. Toivottavasti ei jää mihinkään suolen mutkaan jumiin.

Leikkasin joitakin korkeita perennoja jo matalaksi samalla kun poistin niiltä tuet. Esimerkiksi särkyneet sydämet ja ritarinkannukset. Mies auttoi kompostin kääntämisessä ja sain lisää multaa. Sekoitettiin viherkompostikärryyn myös puoli kottarillista biokompostorin tuotosta. Oli aivan valmista, ei tuoksunut yhtään. Levittelin niitä istutusalueille ja totesin jälleen kerran tekeväni asioita väärässä järkässä. Kirjoitinkin tänne joku aika sitten keränneeni ja kylväneeni harjaneilikkaa ja palavaa rakkautta. Nyt olivat jo ehtineet taimelle. Olisi pitänyt lisätä multaa ensin ja kylvää vasta sitten. Levittelin nyt sitten ihan kevyesti multaa sirkkalehtien lomaan. En kyllä usko, että niiden siementen piti vielä syksyllä itää, eiköhän tarkoitus ollut, että itävät varhain keväällä. Mitenkähän noiden ressujen nyt käy, kun juuri luvattiin halla- tai peräti pakkasöitä ensi viikoksi.

Huomasin myös, että maariankellossa on siemenkotia. Olen yrittänyt kasvattaa tuota kaksivuotista kaunotarta tosi monta kertaa ja tänä kesänä sain yhden (!) taimen kukintaan asti. Ja nyt siinä sitten tosiaan oli omituisennäköisiä siemenkotia, joita tutkailtuani totesin niiden olevan täynnä pieniä vaaleita siemeniä. Keräsin ne nyt talteen ja täytyy selvittää, että kannattaako ne kylvää syksyllä vai keväällä. Lisäksi toiseen kukkapenkkiin on ilmestynyt iso määrä taimia, en muista, koska ne olen kylvänyt, toivottavasti niiden ei pitänyt kukkia jo tänä vuonna. Jos selviävät talvesta, niin saatan saada upean kukinnan hienoon paikkaan muurialtaaseen, mutta ei parane nuolaista ennenkuin tipahtaa. Yleensä kun siis nuo lehtiruusukkeet eivät ole selvinneet talvesta.

Siivosin samalla myös talon yhteydessä olevan puutarhavaraston, jossa talvetan monivuotiset kukat. Tein tilaa hyllyille oven kohdalle, jotta saavat lasiovesta mahdollisimman paljon valoa. Nyt voin tarvittaessa nostaa kukat sisään, jos halla uhkaa. Vaikka tämä kesä on ollut pitkä ja lämmin, pasuunankukkani on vasta aloittelemassa kukintaansa ja perennoista yksi ei taida tänäkään vuonna ehtiä kukkaan. Olen luullut sen olevan alppiasteri, mutta googlen mukaan ei taida ollakaan. En siis tiedä, mikä asteri on, mutta pirun myöhään se kukkii. Olen siirtänyt sitä aurinkoisempaan paikkaan, että joskus näkisin sen kukkivan, mutta toistaiseksi ei ole lykästänyt. Muistelen, että tässä oli kuvallinen lappu ja sen mukaan olisi ollut valkoinen.

Tässä vähän kuvia tältä päivältä. Tuo vihreä on siis se asteri, jonka kukintaa odottelen, alemmassa kuvassa maariankellon siemenkotia, myöhäisiä nuppuja ja ensimmäisen vuoden lehtiruusukkeita.

asterit.jpg

maariankellot.jpg

Pikkuiset siemntaimet, vasemmalla palava rakkaus (tunnistan noista toukannäköisistä siemenkodista) ja oikealla toivoakseni harjaneilikka:

taimet.jpg

 

Koti Sisustus

Ekan valokuvakurssipäivän satoa

P9153779_uusipieni.jpg

Enpäs meinannut keksiä tälle postaukselle kategoriaa. Puutarhajutuista on eksytty aika kauas, valokuvaukseen. Puolen päivän pikaopastus valokuvauksen teoriaan ja oman kameran käyttöön ja ei kun myrskyiselle niemelle kuvaussessioon. Oli kerrassaan upeaa ! Aikaansaannoksista en ole vieä saanut opettajan palautetta, tuskin lienevät vielä mestariotoksia, mutta kyllä on hienoa osata ali- ja ylivalottaa, säätää valotusaikaa, iso-arvoa ja valon väriä, määritellä kerta- tai jatkuva tarkennus ja kuvanvakaimen käyttö. Ja sommittelun perusteetkin pitäisi nyt olla hallussa, tosin ensimmäisellä kerralla ei ihan kaikki opit muistuneet ennen kuin kuvia kotona tarkastellessa. Ensi kerralla kuvaamme koskea ja lepakoita. Tuskin maltan odottaa, ihan mahtavaa!

Puutarhassa on pikku ongelma, ruoho kasvaa näillä lämpötiloilla ihan täyttä päätä ja koivut syytävät päälle lehtiä minkä ehtivät. Ja käytössä mies/naisvoimalla toimiva kelaleikkuri. Haravointi on älyttömän raskasta, jos ruohoa ei saa lyhyeksi ja ruohoa ei ehkä saa enää leikattua haravoimatta. Kun nokka irtoo niin pyrstö tarttuu… Olis pitänyt parturoida piha ajoissa.

P9153662_pieni.jpg

P9153676_pieni.jpg

P9153661_pieni.jpg

P9154088_pieni.jpg

P9153773_pieni.jpg

P9153746_pieni.jpg

P9154029_pieni.jpg

P9154064_pieni.jpg

LR-9153733_pieniuusi.jpg

 

Suhteet Oma elämä