Kompostia kääntämässä

Ajattelin vähän kääntää kompostia ja pilkkoa pitkiä varsia, mitä on sinne tullut laiskuuksissa heiteltyä. Molemmat avokompostit kun ovat täynnä ja lehtiäkin pitäisi mahtua. No siinähän käy aina samalla lailla. Ensin pätkin päältä varsia lapiolla ja vähän kääntelin talikolla ja totesin, että keskiosa näyttääkin jo vähän mullalta. Avasin sitten etureunan ja ajattelin kurkistaa, josko pohjalla olisi ihan valmista multaa. No olihan sitä, ihanaa, kuohkeaa multaa vaikka naapurille jakaa. No aloin sitten kaivamaan sitä ensin ämpäriin yhtä pientä kuoppaa varten. Sitten hoksasin vieressä olevat kottarit, joten jatkoin niiden täyttämisellä ja sitten totesin, että sitähän tulee sieltä vaikka kuinka paljon. En tiedä, miten tuollainen avokomposti kuuluu tyhjentää, kun valmis tavara on aina siinä alimmassa kolmanneksessa enkä minä ainakaan kykene sitä kahta kolmannesta päältä pois nostelemaan, joten tyydyn kaivamaan etusivulta kolon pohjalle. Kun olen saanut multaa riittävästi, romautan yläosan hyppelemällä päällä ja lisään päälle vähän juuri kaivamaani multaa. Luulen, että hankkiessani toisen häkkikompostin vanhan lautaisen viereen, minulla oli joku hieno vuorosysteemivisio. Ja toki tiedän, että kompostia pitäisi täyttää kerroksittain ja pilkkoa kaikki pieneksi, mutta ei vaan onnistu meikkikseltä, liian suunnitelmallista. Nähtäväksi jää, onko lämpötila noussut tarpeeksi, jotta rikkaruohojen siemenet ovat kuolleet. Lannoitteeksi tästä viherkompostin mullasta ei ole, mutta on oivaa maanparannusainetta. Biokompostorin tavara on sitten vähän ravinteikkaampaa.

Selvisi muuten samalla kadonneiden kuokkien arvoitus 😉

kompostipieni.jpg

 

Koti Sisustus

Zucchinia uudella tavalla

yhd2.jpg

yhd3.jpg

Matti Myöhäisenkin kesäkurpitsat alkavat olla nyt syötäviä. Parhaimmillaan ne ovat vain 15-senttisinä, minkä jälkeen kuorikerros alkaa paksuuntua ja sisältö muuttua puumaisemmaksi. Itse käytän zucchineja lähinnä ratatoullessa ja grillivartaissa, mutta eilen päätin grillata sellaisenaan. Halusin niistä kuitenkin vähän maukkaampia ja silti terveellisiä, joten murskasin ensin basilikaa morttelissa ja levittelin sitä pintaan ja päälle arvokasta mutta ihanaa avokadositruunaöljyä, joka on meidän perheen uusin mausteöljysuosikki. Maistuu ihanalta myös leivän päällä ! Sitten vielä myllystä ripsaus karkeaa mustapippuria ja merisuolaa ja tilkka mikrossa sulatettua hunajaa. Hyvältä maistuivat grillatun lihan ja uusien perunoiden kera. Pitkittäin leikattuina sain vielä ulkonäöstäkin vähän kiinnostavamman kuin perinteiset pyöreät siivut. Helsingin reissun väsyttäminä heräsimme tänään vasta kymmenen maissa, mutta ulkona oli ihan kuin kesällä pari tuntia aiemmin. Aamukaste pisaroi kasvien lehdillä ja aurinko siivilöityi koivun oksien välistä, lämpötilakin mätsäsi ja söimme brunssin terassilla. Ihana päivä tulossa taas. Kotona on ollut mukavan rauhallistakin, kun kuopus on yökyläilemässä, ei jatkuvaa riitelyä, mitä nuo kahden vuoden ikäeron omaavat varhaisteinit tuppaavat alati pitämään. 

leipa.jpg

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Terveys