Olen aina ihmetellyt suomalaisten pensasaitainnostusta, vaikka ne ovat työläitä ja harvoin kauniita. Minusta ne suorastaan kehottavat pysymään kaukana. Jos lisäksi piha on pieni, niin aita vie siitä kohtuuttomasti tilaa eikä sen vieressä kasva mikään. Tietysti kaava-alueella saattaa olla pakko istuttaa pensasaita, mutta jos ei ole, niin kannattaa harkita useasta eri lajista koostuvaa vapaasti kasvavaa aidannetta, joka ajaa näkösuojana ihan saman asian, mutta on kaunis jo itsessään ja sulautuu helposti matalampiin istutuksiin. Meillä on tien laidassa kolme smaragdituijaa, kolme serbiankuusta, kolme alppiruusua (kasveja pitää olla pariton luku, se näyttää kuulemma luonnollisemmalta) ja erinäisiä vuorimäntyjä ja unkarinsyreeniä, sekä yksi pihlaja, kuutamohortensia ja valkokirjokanukka (joka ei kyllä oikein sovi porukkaan). Näiden seassa on laitimmaisena tien reunassa vuorenkilpiä ja yhden muurikiven korkuinen rajaus. Talon puolella on perennoja (mm.kuunliljoja, myskimalvaa, vuorikaunokkia, pioneja, kurjenpolvea, jaloangervoa) ja rinneangervoa. Kaikki kasvavat ihan älyttömän hyvin, vaikka säästimme tässä kohtaa mullassa ja alkuperäinen maa oli lähes kivikovaa ja maahan murskattiin valtavien kuusien kannot. Minusta tämä on ehkä meidän pihan kaunein paikka enkä osaa kuvitella tilalle orapihlaja-aitaa. Tämän päivän kuvista tuli valitettavan huonoja, mutta eiköhän niistä idea selviä. Alimmainen kuva on otettu keväällä vuorenkilpien kukkiessa.