Kävimme eilen pienellä patikkareissulla, 12 km kävelyä, uinti, iltakokkailut ja yö teltassa luonnonsuojelualueella ihanalla hiekkarannalla. Kuulostaa idylliseltä ja olisi ollutkin, ellei puolensataa muutakin perhettä olisi keksinyt saman asian, teltta ollut liian pieni ja telttanaapuriksi osunut perhe, jonka vanhemmat kälättivät neljään saakka. Miten kenelläkään voi edes riittää juttua niin paljon. Huonosti nukutun yön jälkeen todettiin, että se riitti taas telttailusta lähivuosiksi 🙂 Saatiinpahan sentään kuopus vuorokaudeksi irti tietokoneesta ja Helvetinkolu ja Haukanhieta olivat yhtä hienot kuin aina ja patikointi itsessään mukavaa (kuvia Insta Stories:ssa).

Vuorokaudessa ei pihassa ollut tietenkään tapahtunut suuria, yhtä kuivaa on kuin lähtiessäkin. Syysleimu ei ole koskaan tykännyt kukkia luumupuun varjossa, joten sai joku vuosi takaperin lähtöpassit jonnekin, missä ilmeisesti voi vielä huonommin, koska en edes muista, minne ne siirsin. Muistan kirjoittaneeni tänne, että on muutenkin liian värikäs makuuni, mutta ehkä tuohon mielipiteeseen vaikutti harmistus siitä, etten saanut sitä kunnolla kukkimaan ja härmä vaivasi. Vaan nyt tuohon on kasvanut takaisin muutama taimi ja ne jopa kukkivat! Johtunee tästä poikkeuksellisesta kesästä, joten jäänee yhden kesän ihmeeksi. Taustalla on ihanan helppoja jaloangervoja.

Kotiintullessa kävin poimimassa vadelmat. Niissä on aika paljon matoja ja juurella olevan karikkeen vaihto parina keväänä ei ole mielestäni tilannetta korjannut. Tänä kesänä olen kerännyt matoiset marjat omaan purkkiin ja hulauttanut päälle kiehuvaa vettä. En tiedä, onko siitä mitään apua, ihan itse tuon keksin, kun komposti, johon ne aiemmin olen viskannut, on ihan vieressä. Nyt eivät ainakaan pääse kömpimään takaisin. Parempia ideoita otetaan vastaan. Sato on kyllä silti tänä vuonna parempi kuin koskaan. Alimman kuvan vatut ovat villejä ja niitä eivät madot vaivaa. Kirjolehtikanukka & pallohortensia on ihan paras kombo, hortensian tuki väännetty ohuesta harjateräksestä.